Kävin viikonloppuna viinimessuilla (WeinFrühling Hamburg). Silmäilin etukäteen listaa tuottajista, joiden viinejä messuilla on. Innostuin, kun näin listassa alsacelaisen viinitilan, jonka Grand Cru Rieslingiin ja Gewürztramineriin ihastuin kovasti pari vuotta sitten. Vihdoinkin tilaisuus hankkia heidän viinejään, joita ei muuten mistään saa!
Kiertelin messuilla ja maistelin muutamia viinejä, jotka kuulostivat kiinnostavilta. Elblingiä Moselista, Piwi-viinejä eli hometaudeille resistanteista uusista lajikkeista tehtyjä viinejä Pfalzista, rivi kreikkalaisia, Syrah Nahesta. Lopulta saavuin suurin odotuksin alsacelaisen tilan ständille ja ojensin lasini täytettäväksi. Mutta mitä ihmettä: kaikki maistamani viinit olivat kovin raskaita ja tunkkaisia! Tarkistin puhelimeni sovelluksesta, mitä vuosikertaa olin viimeksi ostanut mukaan. Näemmä täysin samaa kuin mitä nyt oli tarjolla, 2012. Mihin oikein olin ihastunut näissä viineissä viimeksi??
Kaksi vuotta ei ole kovin pitkä aika, mutta omalla kohdallani nämä vuodet ovat tarkoittaneet intensiivistä paneutumista viineihin ja se on mitä ilmeisimmin muuttanut viinimakuani tavallista nopeammin. Viinikursseilla olen saanut pintapuolisen läpileikkauksen maailman erilaisiin viinityyleihin. Ennen kaikkea päätin ottaa asiakseni tutustua kunnolla saksalaisiin viineihin. Olen matkustellut eri alueilla, maistellut uusia rypäleitä ja päässyt jonkin verran jyvälle siitä, millaisia tyylejä niissä on ja mitkä kolahtavat minuun. Pitkäaikainen altistuminen pääasiassa saksalaisille viineille on johtanut siihen, että olen tottunut niihin ja alkanut arvostaa niitä aivan eri tavalla kuin ennen. Tällä hetkellä pidän selkeästi eniten viileän ilmanalan viineistä, niin punaisten kuin valkoistenkin kohdalla.
Viinmaku on mitä henkilökohtaisin asia. Ja ennen kaikkea se on makuasia. Teinivuosinani isäni tokaisi kerran: “On olemassa kahdenlaista musiikkimakua: hyvää ja huonoa. Sinulla, Päivi, on huono maku. Minulla on hyvä maku.” Tuo lausahdus muistuu mieleeni aina, kun joku sanoo, että makuasioista ei voi kiistellä. Kiistellä toki voi, ja isäni tavoin jotkut todellakin jopa arvottavat makuja. Objektiivisesti tarkasteltuna ei kuitenkaan ole olemassa hyvää ja huonoa makua. Tämä pätee myös viineihin. Viinialan ammattilaisen makumieltymykset eivät automaattisesti tarkoita, että ne olisivat parempia kuin tavallisen pulliaisen mieltymykset. Viiniasiantuntijalla on toki laaja vertailupohja, mitä vasten arvioida maistamiaan viinejä. Hän kykenee soveltamaan viineihin yhtenäisiä kriteereitä ja kuvailemaan niitä tunnistettavalla tavalla. Mutta se, mistä viineistä hän erityisesti pitää, on yksilöllistä. Myös viiniasiantuntijoiden henkilökohtaiset makumieltymykset menevät ristiin.
Viiniasiantuntija makumieltymys on yhtä henkilökohtainen kuin sinunkin.
Se ei ole automaattisesti parempi, eikä sitä tarvitse jäljitellä.
Minusta on hieman vaivaannuttavaa, jos joku ystäväni ilahtuu siitä, että pitää samasta viinistä kuin minä. Ajatuksenjuoksu silloin on, että koska minä tiedän viineistä enemmän, täytyy minun makuni olla hienostuneempi. Samasta syystä monet arastelevat tuoda minulle viiniä kylään tullessaan, tai ajattelevat, että viinin täytyy olla tavallista kalliimpaa. Ei, korkeampi hinta ei takaa, että viini olisi “parempaa” tai enemmän minun makuuni. Edes se, että joku arvostettu viinikriitikko on antanut korkeat pisteet viinille ei tarkoita, että minä pitäisin siitä. Vastaavasti kaikki eivät todellakaan pidä niistä viineistä, joihin minä olen ihastunut. Viinin antaminen lahjaksi on siksi aina hakuammuntaa, puolin ja toisin.
Haastavuutta lisää se, mihin alussa viittasin: ihmisen viinimaku voi muuttua ajan mittaan. Se, mikä joskus oli suurinta herkkua, ei ehkä jonkun ajan kuluttua enää säväytä. Ja se, mihin ei aiemmin halunnut koskea pitkällä tikullakaan, saattaa puhutella myöhemmin uudella tavalla. Kirjoitin aiemmin siitä, miksi sama viini ei aina maistukaan samalta. Filosofisesti ajateltuna viiniharrastuksessa on kyse kahden elävän organismin kohtaamisesta. Viini elää ja kehittyy vielä pullottamisen jälkeenkin. Siksi saman vuosikerran pullote maistuu erilaiselta ajan myötä – ja eroa voi olla jopa yksittäisten pullojen välillä. Lisäksi konteksti vaikuttaa makukokemukseen. Seura, ruoka, tunnelma, ennakko-odotukset ja aiemmat kokemukset samantyyppisestä viinistä ohjaavat osaltaan sitä, millaisena koemme viinin. Minä itse elän ja kehityn, näen asiat eri valossa uusien kokemusten myötä. Ei mikään ihme, että yhtenä hetkenä arvostan viinissä erilaisia asioita kuin toisena. On siis aivan normaalia, että viinimaku muuttuu. Enhän enää kuuntele samaa musiikkia kuin 10 tai 20 vuotta sitten, vaikka joskus nostalgiasyistä palaankin vanhojen kappaleiden pariin – aivan kuin joskus hankin viiniä, johon liittyy paljon muistoja.
