Viinitorstai: Alsace

viinikupla
January 5, 2017

 

alsace viinialue

Jos jokin viinialue on helppo ottaa haltuun, niin se on Alsace. Ranskan koillisnurkassa sijaitseva Alsace on kooltaan kompakti: viinejä viljellään kapealla, vain noin satakunta kilometriä pitkällä kaistaleella pohjois-etelä-akselilla Strasbourgista Mulhouseen. Lännessä aluetta rajaa Vosges-vuoristo, joka suojelee viiniviljelyksiä sateilta ja kylmiltä länsituulilta. Alsace kuuluukin Ranskan aurinkoisimpiin seutuihin ja kuiva syksy takaa sen, että rypäleet saavuttavat korkean sokeripitoisuuden. Alsacesta itään on Rein-joki, jonka toisella puolella on samansuuntainen saksalainen viinialue Baden.

Alsacelaisten viinien luokitusjärjestelmä on superhelppo (sanoo hän, joka parhaillaan opiskelee Bordeaux’n luokituksia). On joko perustason Alsace AOC tai Alsace Grand Cru AOC. Kuohuviinit ovat nimeltään Crémant d’Alsace ja ne valmistetaan samppanjamenetelmällä, niin kuin muutkin crémantit. Grand Cru -tason viinitarhoja on viitisenkymmentä, mutta näiden viinien osuus koko tuotannosta on pientä (4%). Alsace on leimallisesti valkoviinialuetta. Tärkeimmät rypälelajikkeet ovat Riesling, Gewürztraminer, Pinot Gris, Pinot Blanc, Sylvaner ja Muscat. Rosé- ja punaviiniä tehdään Pinot Noirista, joka on täällä yleensä niin kevyttä, hedelmäistä ja hailakkaa, että punaviinikin näyttää rosélta. Rypälelajike on aina merkitty pulloon ja tällöin viini on tehty 100% kyseisestä rypäleestä. Myös joitakin sekoiteviinejä löytyy, jolloin etiketissä lukee joko ‘Edelzwicker’, ‘Gentil’ tai tuottajan antama oma nimi. Valtaosa on kuitenkin yhden lajikkeen viinejä.

Perinteisesti Alsacen Rieslingit ovat olleet kuivia ja saksalaiset makeampia. Nyt kun Saksassa kuljetaan kohti yhä kuivempia viinejä, on Alsacessa suunta päinvastainen; yhä useammassa viinissä on aiempaa enemmän jäännössokeria. Saksassa pullojen kyljessä ilmoitetaan yleensä makeustaso, mutta alsacelaisista viineistä ei voi päätellä pullon perusteella, onko kyseessä kuiva vai puolimakea viini ellei tunne kyseisen tuottajan tyyliä. Yleisesti ottaen alsacelaiset valkoviinit ovat täyteläisiä, aromikkaita ja konsentroituneita ja toisinaan väriltäänkin syvän kullankeltaisia (Gewürztraminer, Pinot Gris ja joskus myös Riesling). Gewürztraminerissa ja Muscatissa on hyvin kukkaisen parfyyminen tuoksu. Muistan, että ensimmäisellä Alsace-reissulla kahden päivän maistelun jälkeen pystyin tunnistamaan jälkiruokasorbetistakin Gewürztraminerin, niin erottuva on sen aromimaailma. Alsacelaisissa Gewürztraminereissa on parhaimmillaan riittävästi hapokkuutta niin että kokonaisuus on tasapainoinen ja hienostunut, jollaista en ole löytänyt tuosta rypäleestä tehdyistä viineistä muualta maailmasta. Myös alsacelaiset Pinot Gris’t, varsinkin vähän ikääntyneinä, ovat vertaansa vailla. Ylipäänsä en muista, että olisin koskaan maistanut alsacelaista valkoviiniä, joka olisi ollut pettymys. Olen fani, jos ei vielä tullut selväksi.

alsace viinialue maistelutila

Sen lisäksi, että Alsacesta saa hyviä (ja edullisia!) viinejä, on se myös ihastuttava matkakohde. Alue on kuulunut vuoron perään Saksalle ja Ranskalle, joista jälkimmäiselle taas viime sodasta lähtien. Rakennuskanta ja paikannimistö on hyvin saksalaista, kuten myös perinneruokalajit. Alsacesta löytyy juuri niitä ihania, värikkäitä puuristikkotaloja, joita saksalaiset keskiaikaiset pikkukaupungit ovat pullollaan. Muualla Ranskassa tyyli on hyvin erilaista. Toki vaikkapa Champagnen vanhat pikkukylät ovat viehättäviä, mutta kivitalojen luoma vaikutelma on harmaampi ja karumpi. Alsace tarjoaa silmäkarkkia. Kylät ovat vieri vieressä, joten vaikkapa pyörällä on helppo tehdä retkiä. Tykkään itse majoittua jossakin pittoreskissa pikkukylässä. Pienestä koostaan huolimatta joka kylästä löytyy taatusti loistava ravintola ja kylän viinitiloja voi kierrellä jalkaisin. Majapaikan olen yleensä varannut Gîtes de France -sivuston kautta, jossa tarjolla on B&B-tyyppisiä paikkoja tai huoneistoja. Isommista kaupungeista Colmar on viehättävä ja sijainniltaan keskeinen, pikkukaupungeista Ribeauvillé ehdottomasti turistisin. Strasbourg sijaitsee pohjoisempana, mutta on vierailun arvoinen. Ihastuin Strasbourgiin niin, että voisin muuttaa sinne vaikka heti.

Ensi kesäksi olen suunnitellut automatkaa Pfalziin ja Badeniin. Nyt näitä vanhoja reissukuvia selatessa iski Alsace-ikävä ja kun huomasin, että Kaiserstuhlista on Alsaceen vain tunnin matka, täytynee myös siellä pyörähtää parin päivän verran.

Samppanjan aakkoset

viinikupla
December 29, 2016

Blanc de …mikä?? Lehdet ja nettisivut tulvivat samppanjavertailuja, joiden sanasto voi tuntua vaikealta. Siksi laadin tiiviin aakkoshakemiston samppanjaan liittyvistä termeistä, jotka saattavat auttaa ostopäätöksen tekemisessä.

Blanc de Blancs
Samppanja, joka on valmistettu ainoastaan valkoisista rypäleistä. Lähes aina se tarkoittaa 100% Chardonnayta, vaikka itse asiassa Champagnen alueella saa viljellä myös Pinot Blancia, Pinot Gris’tä, Arbanea ja Petit Meslieriä. Jälkimmäiset neljä lajiketta ovat melko harvinaisia.

Blanc de Noirs
Samppanja, joka on valmistettu ainoastaan punaisista rypäleistä (Pinot Noir ja/tai Pinot Meunier). Näissä on edellistä rotevampi rakenne ja joskus myös syvemmän kullankeltainen väri.

Brut
Kuiva samppanja, jossa saa olla lisättyä sokeria korkeintaan 15g/l. Jos samppanjaan käytetyt rypäleet eivät ole olleet täysin kypsiä, pyöristää sokeri hieman muuten turhan tiukkaa hapokkuutta. Monet talot ovat viime vuosina alentaneet lisätyn sokerin määrää, osin johtuen kuivempaa suuntausta suosivasta trendistä, osin siitä, että useina vuosina rypäleet ovat kypsyneet paremmin. Jos sokerin määrä on 0-6 g/l, on kyseessä Extra Brut.

Brut Nature/Zéro
Täysin kuiva samppanja, jossa ei ole lainkaan lisättyä sokeria (ransk. non-dosé). Tämä on tyyli, jota näkee yhä enemmän.

samppanja sanasto

Demi-Sec
Tarkoittaa kirjaimellisesti puolikuivaa, mutta tämä on jo varsin makeaa samppanjaa. Lisättyä sokeria saa olla 33-50 g/l.

Doux
Kaikkein makein kategoria samppanjoista, jossa lisättyä sokeria on yli 50 g/l. Aiempina vuosisatoina juotiin nimenomaan makeaa samppanjaa, mutta nykyään vastaan tulee varsin harvoin näin makeaa tavaraa.

Fût de chêne
Jos etiketissä lukee tämä, niin samppanja on kypsytetty tammitynnyrissä ja luvassa on varmasti voimakasta ja paahteista tyyliä. Kaikki talot eivät ilmoita etiketissä tammen käytöstä, jolloin talon tyyli pitää nuuskia selville etukäteen. Tunnetuista merkeistä esimerkiksi Bollinger on uskollinen tammitynnyrien käyttäjä.

samppanja sanasto prestige

Grand Cru
Samppanja, joka tulee jostakin 17:stä arvostetuimmasta kylästä Champagnen alueelta (samppanjaa valmistavia kyliä on yhteensä 318). Grand Cru -samppanjaan saa käyttää vain kyseisen kylän tarhoilla kasvavia rypäleitä.

Non-vintage
Suurin osa myynnissä olevista samppanjoista on sekoitus eri vuosikerroista, jolloin lopputulos on non-vintage (suomeksi saatetaan sanoa ‘vuosikerraton vakiosamppanja’). Tällä tavalla talon perussamppanjan tyyli pysyy samanlaisena vuodesta toiseen, riippumatta kunkin satokauden sääolosuhteista, jotka vaikuttavat senvuotisen viinin laatuun. Eri rypälelajikkeiden ja eri vuosikertojen sekoitussuhde vaihtelee vuodesta toiseen, mutta viininvalmistaja pyrkii mahdollisimman tasalaatuiseen lopputulokseen. Vuosikerrattomuus ei tarkoita, että samppanja olisi välttämättä huonolaatuisempaa kuin vuosikertaversio. Joidenkin samppanjatalojen kallein lippulaivaviini on sekoite eri vuosikerroista (esim. Krug Grande Cuvée).

Sec
Puolikuiva samppanja, jossa lisättyä sokeria on 17-35 g/l. Kirjaimellisesti sec tarkoittaa kuivaa, mutta minun makuuni nämä ovat jo varsin makeita samppanjoita.

samppanja sanasto vintage

Rosé
Pinkki eli rosésamppanja voidaan valmistaa kahdella eri menetelmällä. Valkoviinin joukkoon voidaan sekoittaa hieman punaviiniä. Roséviinejä ei itse asiassa saa valmistaa EU:n alueella tällä tavalla missään muualla kuin Champagnessa. Euroopan ulkopuolella edulliset roséviinit sen sijaan saatetaan valmistaa juuri tällä tavalla sekoittamalla punaista ja valkoista. Toinen tapa valmistaa rosésamppanjaa on ns. saignée-menetelmä: punaiset rypäleet murskataan ja niiden annetaan hetken aikaa liota niin että kuorista irtoaa vähän väriä ja makua. Sen jälkeen murskatuista rypäleistä irronnut mehu (free run juice) valutetaan ja käyminen tapahtuu alhaisessa lämpötilassa niin kuin valkoviineillä. Tällä tavalla valmistettu rosésamppanja on usein syvemmän väristä ja intensiivisemmän makuista. Rosésamppanjat noin yleisesti ottaen ovat hyviä ruokaviinejä.

Vintage
Samppanja, joka on valmistettu vain tietyn vuosikerran rypäleistä (ransk. millésime). Vuosikertasamppanjaa ei välttämättä valmisteta joka vuosi jos rypäleiden laatu ei ole ollut kelvollista ja tunnetuimpien merkkien lippulaivasamppanjat valmistetaan vain parhaina vuosina. Viime aikoina Champagnen ilmasto on lämmennyt siinä määrin, että hyviä vuosia, jolloin rypäleet kypsyvät optimaalisesti, on yhä useammin. Saman talon eri vuosikertasamppanjat voivat vaihdella merkittävästi, toisin kuin vakiosamppanjat. Viime vuosikymmeneltä parhaina pidetään vuosikertoja 2002 ja 2008 ja sitä aiemmalta 1996 (sekä 1995). Uusista, joiltakin merkeiltä vielä lanseerattomista vuosikerroista huhutaan, että 2012 on sensaatiomaisen hyvä. Tsekkaa vaikka täältä arvio eri vuosikerroista.

Viinitorstai: Beaujolais nouveau

viinikupla
November 17, 2016

Image result for beaujolais nouveau est arrive

Vuodenkiertoon mahtuu monenlaisia viiniaiheisia juhlia, mutta yksi näkyvimmistä – Suomessakin – on eittämättä Beaujolais nouveau -päivä. Joka vuosi marraskuun kolmantena torstaina vyörytetään markkinoille Beaujolais’n viinialueen uuden sadon viini. Juuri sen nuorempaa tavaraa ei markkinoilta löydy, sillä viini tuodaan myyntiin nopean tuotantoprosessin päätteeksi vain 6-8 viikon kuluttua sadonkorjuusta. Maailmalle päätyy kaikkiaan kolmisenkymmentä miljoonaa pulloa, joista jopa seitsemän miljoonaa Japaniin. Googlettamalla löydät häkellyttäviä kuvia, jossa japanilaiset kirjaimellisesti kylpevät uuden sadon viinissä.

Ranskassa Beaujolais nouveau -päivä on yksi odotettuimmista ja rakastetuimmista vuotuisista juhlista. Le Beaujolais nouveau est arrivé! julistavat ranskalaislehdet ja ihmiset jonottavat keskiyön juhliin, jossa uuden sadon viini korkataaan ensimmäisen kerran. Suomessakin juhlintaan on liitytty jo pitkään, siellä tämän tavan itsekin opin. Saksalaisia sen sijaan ei voisi vähempää kiinnostaa ranskalaisten uuden sadon juhla. Ensimmäisenä marraskuuna tässä maassa juoksin viinikaupasta toiseen Beaujolais’n perässä. Kaikkialla tarjottiin ei-oota. Yhdessä kaupassa jouduin jopa väittelemään siitä, oliko kyseinen päivä marraskuun kolmas torstai vai ei. Lopulta löysin yhden ketjun, jossa tätä harvinaista tavaraa oli myynnissä. Mutta ei enää. Kun tänään toiveikkaana astuin saman liikkeen ovesta sisään ja huhuilin Beaujolais nouveaun perään, sain vastaukseksi pahoittelevat päänpudistukset. Se on kuulema kallistunut niin paljon, että tilaaminen ei kannata. Saksalaiset eivät mitenkään suostuisi maksamaan kymppiä tästä viinistä. (Jotkut ovat, sillä tilastojen perusteella Beaujolais nouveauta viedään Saksaan useita satoja tuhansia pulloja.)

Kiinnostavaa huomata, miten Beaujolais nouveaun suosio aaltoilee. Ilmiö sai alkunsa jo vuosikymmeniä sitten, mutta sitä vietettiin vain paikallisesti Beaujolais’n ja Lyonin baareissa ja bistroissa. Kun innostus levisi Pariisiin, oli vain ajan kysymys, milloin muu maailma seuraisi perässä. Vuonna 1985 lanseerauspäiväksi määrättiin marraskuun kolmas torstai. 80-luvulla Beaujolais-hype oli kuumimmillaan ja myynti kymmenisen miljoonaa pulloa nykyistä suurempaa. Sen jälkeen innostus on laskenut ja joskus markkinoille on päätynyt jopa täysin kelvotonta viiniä. Tuottajat ovat huomanneet, että vaikka Beaujolais nouveau myy vuodesta toiseen, se ei kohenna alueen viinien mainetta jos tuote on kuraa. Siksi moni viinintekijä näkee nykyään vaivaa sen eteen, että myös talon uuden sadon viinit olisivat kelvollisia. Monet eivät silti koske Beaujolais nouveau -viiniin pitkällä tikullakaan ja sitä saatetaan kutsua juomakelvottomaksi (imbuvable). Viini-innostuksen leviäminen Pohjois-Amerikkaan ja Aasiaan takaa kuitenkin laajat markkinat, jotka ovat valmiita maksamaan yhä suurempia summia pelkän hypetyksen vuoksi.

Tunnustan, minäkin olen sitä koulukuntaa, joka juoksee Beaujolais nouveaun perässä, vaikka ei itse viinistä erityisemmin pidäkään. Se on vain kiva traditio. Ja parhaimmillaan, joinakin vuosina, viini voi olla luokkaa “ihan kiva”. Virkistävän erilainen, jota on hauska juoda lasillinen-pari, mutta toista pulloa ei tee mieli hankkia. Miltä se sitten maistuu? Vähän raa’alta, sanoo muistikuvani. Uuden sadon viini on kepeää, kirpakkaa ja marjaista. Tyypillinen Beaujolais nouveaun aromi on banaani, joka kuulema syntyy viinin tekemiseen käytetyn tietynlaisen hiivan sivutuotteena.

 

Miksi ranskalaiset eivät enää juo viiniä?

viinikupla
September 19, 2016

2014-06-13-17-39-11

Amerikkalaiset ja britit ovat toden teolla löytäneet viinin ilot, osoittavat tilastot. Viinin kulutus USA:ssa on kasvanut 50% viimeisten 25 vuoden aikana ja Britanniassa peräti 70%. Amerikassa juodaan tätä nykyä enemmän viiniä kuin missään muualla (kokonaiskulutus, ei per henki). Aasian eksponentiaalisesti kasvavat viinimarkkinat ovat vielä aivan oma lukunsa. Suomalaisten kulutus puolestaan on hitusen vähentynyt ja saksalaisten pysynyt suurin piirtein ennallaan. Mutta hämmentävää tilastoissa on se, että suurimmat ja perinteisimmät viinintuottajamaat Ranska, Italia ja Espanja eivät enää ole itse kiinnostuneita juomaan viiniä. Aiemmin kokonaiskulutuksessa kirkkaasti johtaneen Ranskan lukemat ovat pudonneet merkittävästi. Vuonna 1960 vuotuinen viininkulutus siellä oli 160 litraa per henkilö. Vuonna 2010 se oli pudonnut 57:ään litraan. Viini ei enää ole ranskalaisten jokapäiväinen pöytäkumppani. 1980-luvulla puolet aikuisista nautti viiniä päivittäin tai lähes päivittäin. Nykyään lukema on 16% ja yli kolmannes ei juo viiniä koskaan. Suosituin ruokajuoma on vesi ja jopa limsat haastavat pian viinin ruokapöydässä. Päivittäin viiniä juovat ovat todennäköisimmin yli 60-vuotiaita. Viimeisen viiden vuoden aikana satunnaisesti viiniä nauttivien määrä on pitkästä aikaa noussut ja absolutistien laskenut muutamalla prosenttiyksiköllä.

Osittain muutos liittyy sukupolvien väliseen eroon. Sotien jälkeen kasvanut sukupolvi tottui siihen, että viiniä oli pöydässä joka aterialla. He kasvoivat siihen, että viini oli oleellinen osa kulttuuriperimää ja kansallista identiteettiä. Vähän kuin minun vanhemmilleni peruna, jota ilman ateria ei ole oikea ateria. Seuraava sukupolvi mieltää viinin ajoittaiseksi nautinnoksi. Sitä kulutetaan harvemmin, mutta tällöin ollaan valmiita panostamaan enemmän laatuun. Sen sijaan nykyisille parikymppisille viini ei ole mitenkään pyhempi tai erityisempi kuin muut juomat.

Koska viinillä on Ranskassa niin suuri symboliarvo, löytyy asiantilasta huolestuneita ääniä ja monenlaisia näkemyksiä. Sanotaan, että tehokkuuskulttuuri on vallannut alaa ja nitistänyt alleen joie de vivren eikä viinin tarjoamaa nautintoa enää osata arvostaa. Kuulema koko ateriointikulttuuri on muuttunut. Pitkät perheillalliset, joissa viini säesti ruokaa, ovat korvautuneet nopealla ravinnon tankkaamisella. Ja kun viini ei ole osa arkista ateriaa, aletaan se mieltää erityistilanteiden juhlistajaksi, jolloin elitistinen kilpavarustelu nostaa päätään. Tilastot vahvistavat sen, että viinin yhteys ruokaan on heikentynyt. Jos vielä vuonna 2010 64% ilmoitti juovansa viiniä aterian yhteydessä, on luku viisi vuotta myöhemmin enää 48%.

Myös viinintuotanto Ranskassa on laskenut samaa tahtia kulutuksen kanssa. Mutta viennin kova kysyntä takaa sen, että ranskalainen viini ei ole muuttumassa harvinaisuudeksi. Britit, amerikkalaiset ja kiinalaiset juovat kohta ranskalaisten puolesta heidän viininsä. Toki on muistettava, että vaikka prosentuaalinen pudotus ranskalaisten juomatavoissa on ollut huimaa, he kuluttavat määrällisesti silti vielä toiseksi eniten viiniä maailmassa. Ja se on paljon se 66 miljoonan asukkaan maalta.

Viinitorstai: Grenache Blanc


Kokeilen mielelläni itselleni uusia rypälelajikkeita. Ja niitähän riittää, kun viiniharrastus on vasta alkutaipaleella. Lähiviinikaupallani on tapana pommittaa minua mainoksilla tuplasti, sähköpostin lisäksi myös paperikirjeenä (jotenkin kovin saksalaista…). Tuoreimmasta mainoskirjeestä bongasin, että myyntiin on juuri tullut Grenache Blancia. Valkoinen Grenache, häh? Sitä piti käydä noutamassa pullo.

Punainen Grenache on tullut tutuksi eteläisen Ranskan sekä Espanjan viineistä. Ranskassa se on useimmiten sekoitettu muiden rypäleiden joukkoon, kun taas Espanjasta löytyy paljon myös pelkkiä Grenache-punkkuja samoin kuin siitä tehtyä roséviiniä. Punainen Grenache on hyvin marjainen (mansikkaa!), hedelmäinen ja mausteinen, vähätanniininen ja -happoinen, mikä saa viinin tuntumaan pehmeältä. Alkoholipitoisuus voi nousta varsin korkeaksi. Sekoitteisiin Grenache tuo pehmeyttä ja hedelmäisyyttä tasapainottamaan vaikkapa Syrahin tymäkkyyttä.

Grenache Blanc on punaisen Grenachen valkoinen versio. Valkoisen rypäleen profiili on kuin kopio punaisesta: erittäin hedelmäinen, vähähappoinen ja alkoholipitoisuus usein korkea. Rypäle on kotoisin pohjois-Espanjasta (jossa sen nimi on Garnacha Blanca). Ranskassa se on viidenneksi viljellyin valkoinen rypäle, yleisimmillään Roussillonissa. Grenache Blanc on muuten yksi rypäleistä, joita käytetään valkoiseen Châteauneuf-du-Pape -viiniin, aivan kuten sen punaista versiota vastaavaan punaviiniin. Ranskassa on tyypillisempää sekoittaa Grenache Blancia muiden rypäleiden joukkoon kuin valmistaa yhden lajikkeen viiniä. Jälkimmäinen on kuitenkin nousussa, Ranskan lisäksi myös Kaliforniassa.

Ostamani viini oli osuuskunta Vignoble Foncalieun Gourmandises-sarjan lajikeviini. Tämä jättiosuuskunta koostuu yli tuhannesta viljelijästä Languedoc-Roussillonin, la Cascognen sekä Rhônen alueelta. Viinin laatuluokitus on ranskalaisen järjestelmän alin porras, vin de France, jolloin rypäleet ovat voineet tulla mistä vaan maan rajojen alueelta (tässä tapauksessa siis miltä tahansa osuuskunnan kolmella viinialueella toimivilta tuottajilta). Nyt ei siis tosiaan puhuta mistään terroir-viinistä, vaan geneerisestä yleisviinistä. Eipä hintakaan kyllä päätä huimannut; 5,95 euroa oli helppo upottaa pelkästään kokeiluun.

Lasista tulvi vastaan lämpimän ilmanalan kypsiä hedelmiä: päärynää, persikkaa, melonia, jopa banaania. Tämä viini on niin pehmeä, että ei taatusti töki tottumattomallekaan viininjuojalle. Toisaalta se on varsin mitäänsanomaton. Mutta sopii ehdottomasti seurusteluviiniksi jos vaikkapa tulossa on vieraita, joiden makumieltymyksiä ei tunne. Tuskin ostan tätä kyseistä viiniä enää toiste, mutta kokeilen kyllä mielelläni laadukkaampia versioita Grenache Blancista, jos niitä kävelee vastaan. Tämä rypäle kun kuulema ilmentää herkästi kasvuolosuhteitaan.