Oletko koskaan miettinyt, voivatko perinteikkään viinitilan perilliset todella vapaasti valita ammattinsa? Onko suvun nimen kantaminen ja sukupolvia jatkuneen työn ottaminen kantaakseen ylpeyden aihe vai taakka ja raskas velvollisuus? Tiuskivatko perijätkin teineinä vanhemmilleen: “teidän tyhmät viininne eivät voisi vähempää kiinnostaa!”
Joskus kestää tovin kauemmin hahmottaa, mitä todella haluaa tehdä. Näin kävi Katharina Wechslerille, jota kävin tapaamassa hänen tilallaan. Rheinhessen on nyt in. Aiemmin halvoista bulkkiviineistä tunnettu viinialue kuhisee nyt nuoria, lahjakkaita viinintekijöitä, jotka haluavat tehdä asioita eri tavalla kuin aiemmat sukupolvet. He haluavat laatua määrän sijaan. He kokeilevat uusien rypälelajikkeiden kasvattamista ja pohtivat terroirin merkitystä viineilleen. Eräs nimi tulee toistuvasti vastaan listoissa, jossa on nimetty Rheinhessenin viinintuotannon nuoria, nousevia tähtiä. Tuo nimi on Katharina Wechsler.
Katharina kasvoi viinitilalla Westhofenissa, mutta odotti vain, että saisi jättää taakseen uinuvan kylän ja lähteä suureen maailmaan. Kotoa lähdettyään Katharina vietti 11 vuotta Pariisissa, Stuttgartissa ja Berliinissä opiskellen ranskalaista kirjallisuutta ja poliittista historiaa ja työskennellen media-alalla. Ajan myötä juurien merkitys alkoi kuitenkin tuntua yhä tärkeämmältä. Perinteiden kunnioittamisen ei tarvitse tarkoittaa sitä, että on perinteinen, hän ymmärsi tutustuttuaan nuoriin viinintekijöihin. Niinpä Katharina päätti vaihtaa alaa ja valita polun, joka oli hänelle tarkoitettu. Vuonna 2009, viiniopintojen ja harjoitteluiden jälkeen, Katharina palasi kotiin ja tuotti ensimmäisen oman vuosikertansa.
Eri tavalla toimiminen tarkoitti hänelle sitä, että viiniä tehtiin määrällisesti vähemmän, mutta lopputulos oli korkealaatuisempaa. Katharina keskittyi alueelle perinteisiin lajikkeisiin: Rieslingiin, Silvaneriin ja Scheurebeen. Hän osti pienempiä tankkeja, huolehti vanhoista köynnöksistä, ja siirtyi poimimaan rypäleitä käsin. Tällä hetkellä hänellä on 17 hehtaarin verran viinitarhoja, jotka tuottavat 80 000 pulloa viiniä vuodessa.
Katharinan viinit jakautuvat kolmeen kategoriaan. Gutsweine ovat perustason yhden lajikkeen viinejä, joita hän tekee Rieslingistä, Scheurebestä, Silvanerista, Grauburgunderista, Weißburgunderista ja Sauvignon Blancista. Nämä viinit ovat helposti lähestyttäviä, raikkaita ja ihastuttavia; erinomaisia ostoksia alle 10 euron hintaluokassaan. Kun euroja latoo tiskiin vain pari enemmän, tullaan kategoriaan Ortswein. Näistä Riesling Westhofener trocken vakuutti tyylipuhtaudellaan ja harmonisuudellaan siinä määrin, että tilasin heti kotiin laatikollisen.
Ylin kategoria on Lagenwein, jotka ovat yhden tarhan Rieslingit Benn, Kirchspiel ja Morstein, joista kaikissa on erilainen maaperä. Ne ovat Katharinan versio GG-viineistä, joskaan hän ei voi kutsua niitä tällä luokituksella, koska ei ole VDP:n jäsen. Lagenwein-viinit ovat niitä, joihin Katharina kohdistaa kunnianhimonsa. Hän haluaa niiden ilmentävän aina vain paremmin terroiriaan. Toisaalta Katharina tykkää myös irrotella ja tehdä kokeiluja. “Joka vuosi yritän luoda jotain uutta. Kerran kokeilin Pét-Natia (naturaalimenetelmällä valmistettu kuohuviini), mutta se ei onnistunut…” Entä mitä Katharina itse juo mielellään? “Jotain täysin toisenlaista kuin mitä itse teen. Makeita Moselin Rieslingejä tai naturaalimenetelmin valmistettuja punaviinejä Ranskan Roussillonista.
En malttanut olla kysymättä, millaista on elää Westhofenissa kaikkien metropoleissa vietettyjen vuosien jälkeen. “Tylsää”, hän vastaa, “niin kuin voit vain kuvitella”. Unelmien seuraaminen tarkoittaa sitä, että jostakin on luovuttava. Mutta se, mitä saa vastineeksi, on vielä arvokkaampaa.
Siellä, missä Rein kohtaa Nahe-joen ja kääntyy virtaamaan kohti pohjoista, jyrkkenevät rinteet dramaattisesti. Noin sadan kilometrin matkalla Bacharachista Bonniin on keskiaikaisia linnoja tiheämmässä kuin missään muualla Saksassa. Turistit pakkautuva jokilaivoihin, jotka lipuvat hitaasti Reiniä pitkin. Tuossa on Loreley, jylhä kivinen jyrkänne, jonka laella kaunis Lorelei legendan mukaan istui villiinnyttämässä merimiehiä, jotka ajautuivat haaksirikkoon. Nämä maisemat kuuluvat eittämättä maan kauneimpiin ja vaikuttavimpiin. Harva sen sijaan tuntee alueen viinejä.
Mittelrhein on pieni viinialue, viljelyalaa on vain 468 hehtaaria eli vain puoli prosenttia koko maan viljelypinta-alasta. Yleisin lajike on Riesling, jonka osuus on 70% alueen viineistä. Loput ovat pääasiassa Spätburgunderia tai Müller-Thurgauta. Paikoin äärimmäisen jyrkät rinteet tekevät viinitarhojen hoitamisesta haasteellista ja kallista. Silti alueen viinien hintataso on hyvin kohtuullinen. Mutta saadakseen käsiinsä Mittelrheinin viinejä, on käytännössä matkustettava paikan päälle. Pienet tuotantomäärät ja vähäinen tunnettuus tarkoittavat sitä, että lähes kaikki alueella tuotettu viini juodaan paikallisesti.
Vierailimme Speyssa Mittelrheinin viinitilallisten kiistattoman kuninkaan Matthias Müllerin luona. Vuodesta 2007 lähtien tila on ollut Saksan laatuviinituottajien yhteenliittymän VDP:n jäsen, joita Mittelrheinissa on vain viisi. Müllerin tila on toiminut yli 300 vuotta, joskin Matthias on vasta toista sukupolvea, joka on keskittynyt pelkästään viinintekemiseen. Monet Reininlaakson viljelijät ovat nimittäin olleet maatilallisia, jotka ovat kasvattaneet monipuolisesti eri kasveja ja viini on ollut vain sivubisnes. Müllerin tilalla on viljelypinta-alaa 18 hehtaaria, mikä on alueen kokonaispinta-alan huomioiden paljon. He keskittyvät 90-prosenttisesti Rieslingiin ja kaikki viinitarhat ovat jyrkkiä rinteitä (saksaksi Steillage eli rinne jonka kallistus on yli 30 astetta). Koneiden käyttäminen tällaisilla palstoilla on mahdotonta, niinpä hehtaaria kohden työtä vaaditaan ainakin kolminkertainen määrä. Tilan palstat sijaitsevat Bopparder Hammissa, joka on Mittelrheinin suurin yhtenäinen viinirinne. Luomu ei ole täällä mahdollista, sillä kaikki tarhat ruiskutetaan helikopterista ja yhden viljelijän tahto siirtyä luomuun vaatisi siten kaikkien muidenkin viljelijöiden suostumuksen.
Matthias Müllerin tavaramerkki on puhdaspiirteinen, hedelmävetoinen Riesling. Müller haluaa täsmällistä, tarkkaa laatua eikä siksi luota villihiivoihin. Käymisen jälkeen viinit pullotetaan pian eikä niitä jätetä kypsymään hiivojen päälle. Tammitynnyreitä ei tästä kellarista löydy. “Niin kauan kuin minä olen johdossa, hommat tehdään näin” napautti Matthias, kun häneltä kysyttiin kiinnostusta kokeilla viinin käyttämistä villihiivoilla tai tammitynnyreissä. Hän on puhdasverinen vanhan koulukunnan kasvatti, mutta tietää, että seuraava sukupolvi haluaa tehdä monet asiat toisin. Matthiaksen molemmat pojat opiskelevat viininvalmistusta ja kun tila siirtyy heidän haltuunsa, saattavat viinit olla toisenlaisia. Mutta nyt Matthias tekee niin kuin itse haluaa ja jälki puhuu puolestaan: jokainen maistamastani yhdeksästä Rieslingistä perustasosta jääviiniin olivat loistavia. Müller kahmii palkintoja vuosi toisensa jälkeen, esimerkiksi vuonna 2012 arvostettu Gault&Millau valitsi heidät vuoden viinitilaksi koko Saksan alueella. Koska Mittelrhein ei ole maineikas viinialue, on hintataso matala. Niinpä myös tällaisen huipputuottajan parhaiden tarhojen (Große Lage) viinit irtoavat alle kahdellakymmenellä eurolla. Müllerin ei ole tähän mennessä tarvinnut panostaa vientiin, sillä viinit viedään käsistä muutenkin; kolme neljäsosaa tuotannosta myydään suoraan tilan ovelta. Todennäköisesti et onnistu löytämään näitä viinejä mistään, ellet matkusta paikan päälle.
Miten sinne pääsee?
Frankfurtin lentokentältä on Mittelrheiniin muutaman kymmenen kilometrin matka. Molemmin puolin Reinin vartta mutkitteleva junareitti Frankfurtin ja Bonnin välillä on sekä maisemiltaan maan kaunein että myös kätevin tapa liikua kylästä toiseen, jos autoa ei ole käytössä. Tai hyppää jokilaivaan, joka kulkee kylien välillä. Yöpymiskohteeksi suosittelen Bacharachia, jossa aika tuntuu pysähtyneen jonnekin edellisen vuosituhannen puoliväliin. Jos yöpyminen jossakin alueen linnoista kiinnostaa, hakusanalla Burghotel/Schlosshotel löytyy monta vaihtoehtoa.
Saksan lippulaivarypäle Riesling on kovassa nousussa maailmalla. Vielä 1990-luvun alussa saksalaisia kehotettiin repimään Riesling-köynnökset maasta ja istuttamaan sen sijaan kansainvälisiä lajikkeita. Harva totteli, onneksi. Nyt eletään aikoja, jolloin alkuperäislajikkeita arvostetaan ja Rieslingiä istutetaan enenevissä määrin ympäri maailmaa; muun muassa Uusi-Seelanti on innostunut Rieslingistä tällä vuosituhannella.
Amerikkalaiset kuluttajat tuntuvat edelleen ajattelevan, että saksalainen Riesling on aina makeaa. Me suomalaiset olemme sen sijaan jo oppineet, että moderni, laadukas Riesling on voittopuolisesti kuivaa. Käänne on tapahtunut viimeisen parin-kolmenkymmenen vuoden aikana. Saksalaisten kuluttajien mieltymysten muuttumiselle on jopa käsite: Trockenwelle eli kuiva aalto. Kolmekymmentä vuotta sitten esimerkiksi Pfalzin Rieslingeistä vain neljännes oli kuivia; puolimakeita viinejä tehtiin tuplasti enemmän. Viisitoista vuotta myöhemmin suhdeluku oli kääntynyt lähes päälaelleen. Tätä nykyä muun muassa Baden ja Rheingau ovat pääasiallisesti kuivien Rieslingien alueita, mutta Moselissa tuotetaan yhä enemmän makeita kuin kuivia viinejä.
Taustatietoa Rieslingistä
Riesling on peräisin Reinin varrelta ja mainintoja sen viljelystä ja lajikkeen arvostuksesta löytyy jo keskiajalta. Rieslingin kotimaa on yhä sen suurin kasvualue ja Riesling on myös Saksan viljellyin rypälelajike (23% kaikesta viljellystä viinistä). Maailman parhaat Rieslingit tulevat Saksasta ja Ranskan Alsacesta, mutta huippulaatua tehdään myös Itävallassa (Wachau ja Kamptal), New Yorkin Finger Laken alueella sekä Australiassa (Clare Valley, Eden Valley ja Tasmania). Rieslingiä kasvatetaan myös lämpimämmillä seuduilla, mutta se kukoistaa nimenomaan viileässä ilmastossa, kun rypäleillä on aikaa kehittää moniulotteisia aromeita hitaan kypsytyksen aikana. Saksassa Riesling-rypäleet korjataan usein vasta loka-marraskuun taitteessa.
Riesling on hapokas ja aromaattinen lajike, jolle tunnusomaista on omenan, sitrus- ja kivihedelmien lisäksi petroolin aromi, joka kehittyy erityisesti iän myötä. Riesling pyritään valmistamaan raikkaaksi ja puhdaspiirteiseksi viiniksi ilman tynnyrissä kypsyttämistä, jotta lajikkeelle tyypilliset aromit loistavat. Erot syntyvät sen perusteella, mistä viini on kotoisin, sillä Riesling on rypäle, joka erityisen hyvin heijastaa terroiria, siis kasvuympäristönsä maaperää ja ilmasto-olosuhteita. Esimerkiksi Moselin ja Rheingaun Rieslingit ovat hyvin erilaisia, mutta huomattavia eroja voi olla myös saman tuottajan eri palstojen välillä.
Riesling on lajike, josta tehdyt parhaat viinit säilyvät ja kehittyvät vuosikymmeniä. Iäkkäät Rieslingit ovat aiemmin olleet pääosin makeita, hyvin kypsistä tai jalohomeisista rypäleistä tehtyjä viinejä. Mutta nykyisen kuivan trendin myötä valmistetaan yhä enemmän myös kuivia Rieslingejä, jotka kehittyvät täyteen loistoonsa vasta vuosien kuluttua. Jos olet maistanut Rieslingiä, joka tuntui liian karulta ja aggressiivisen hapokkaalta, olet todennäköisesti juonut sitä liian nuorena. Toki valtaosa edullisimmista Rieslingeistä on tarkoitettu nautittavaksi muutaman vuoden sisällä.
Saksan viinilainsäädäntö tuijottaa laatuviinien luokittelussa rypäleiden kypsyysastetta eli sokeripitoisuutta. Predikaattiluokituksen saaneet laatuviinit (Qualitätswein mit Prädikat eli QmP) jakautuvat kuuteen tasoon, joista jokaisessa rypäleiden sokeripitoisuus on edellistä korkeampi.
Kabinett-viinit ovat QmP-luokituksen viineistä tyyliltään keveimpiä. Ne ovat usein kuivia, mutta eivät aina. Jos haluat kuivaa viiniä, niin varmista, että pullon kyljessä lukee Trocken. Jos ei lue ja jos viinin alkoholipitoisuus on alhaisempi kuin 10%, ei sisältö ole täysin kuivaa. Saksalaisissa laatuviineissä makeus nimittäin saavutetaan sillä, että käyminen keskeytetään silloin, kun hiiva ei ole vielä ehtinyt muuttaa kaikkea sokeria alkoholiksi. Siksi kaikkein makeimmissa viineissä alkoholipitoisuus on hyvin alhainen, jopa niinkin vähän kuin 5,5%.
Spätlese tarkoittaa kirjaimellisesti myöhäistä korjuuta. Rypäleet ovat kypsempiä kuin Kabinett-viineissä, joten lopputulos on täyteläisempi ja intensiivisempi. Tästä seuraava askel on Auslese, joka on taas asteen verran konsentroituneempi. Sekä Spätlese– että Auslese-viineissä on usein jonkin verran jäännössokeria eli makeutta, mutta niitä tehdään myös täysin kuiviksi. Tarkista jälleen, lukeeko pullon kyljessä Trocken vai jotain muuta. Halbtrocken tarkoittaa puolikuivaa. Sitäkin kannattaa kokeilla ennakkoluulottomasti, sillä Rieslingin hapokkuuden ansiosta lopputulos voi miellyttää myös kuivien viinien ystävää. Feinherb on epävirallinen termi, jota näkee enenevissä määrin. Silläkin viitataan puolikuivaan viinin. Lieblich puolestaan tarkoittaa puolimakeaa viiniä.
Jalohomeiset Beerenauslese– (BA) ja Trockenbeerenauslese-viinit (TBA) sekä jäätyneistä rypäleistä valmistettu Eiswein ovat aina makeita viinejä. Korkean hapokkuuden ansiosta ne eivät kuitenkaan ole äklön makeita, vaan upean tyylikkäitä ja monivivahteisia jälkiruokaviinejä. En ole itse mikään makeiden viinien ylin ystävä, mutta BA- ja TBA-viinit säväyttävät aina. Kokeile vaikka Dr. Loosen Riesling Beerenauslese, pikkupullollisen saa alle kahdellakympillä.
GG-merkintä on lupaus huippuviinistä
Virallinen laatuluokittelu perustuu ainoastaan rypäleiden kypsyysasteeseen eikä huomioi ollenkaan viinitarhojen välisiä eroja. Tähän Saksan parhaiden viinitilojen yhteenliittymä VDP (Verband Deutscher Prädikatsweingüter) halusi puuttua luomalla oman laatuluokitusjärjestelmänsä, joka muistuttaa Burgundin vastaavaa. Ensimmäisenä Rheingaun viljelijät luokittelivat parhaat tarhansa 1980-luvulla. Pfalz ja Rheinhessen seurasivat perästä seuraavalla vuosikymmenellä. Erste Lage tarkoittaa suurin piirtein samaa kuin premier cru. Rypäleet tulevat vain nimetyiltä, erityisen hyväksi todetuilta tarhoilta. Grosse Lage on kuin grand cru: kaikkein parhaimmat huipputarhat. Niissä kasvaneista rypäleistä tehdään Grosses Gewächs -viiniä (paitsi Rheingaussa Erstes Gewächs!), joka on aina kuivaa. Nämä viinit tunnistaa jo pullosta, johon on kohokuvioitu tunnus GG ja rypäleterttu. GG-viinit erottuvat muista myös hintansa perusteella, niistä pitää pulittaa useampi kymppi.
VDP:n luokitusjärjestelmä sitoo ainoastaan VDP:n jäseniä eikö ole osa virallista viinilainsäädäntöä. Se on kuitenkin toiminut tiennäyttäjänä laatuorientoituneelle viininvalmistukselle.
Generation Riesling markkinoi uutta sukupolvea
Kuluttajien kasvanut kiinnostus Rieslingiä kohtaan ei ole tapahtunut pelkästään omalla painollaan. Viime vuosikymmenellä Saksan viini-instituutti loi nuorten viinintekijöiden ja viinialalla työskentelevien verkoston nimeltä Generation Riesling. Verkostossa on noin 500 jäsentä, jotka ovat kaikki alle 35-vuotiaita. He toimivat vapaaehtoisina Riesling-lähettiläinä, muun muassa viinitapahtumissa ympäri maailmaa maistattamassa saksalaisia viinejä ja järjestävät myös omia tapahtumiaan. Verkosto puhuu modernin, dynaamisen ja korkealaatuisen saksalaisen viinin puolesta ja on onnistunut herättämään maailmalla hypeä, jollaiseen perinteinen mainonta ei kykene. Sekä tietenkin tuomaan ihmisten tietoisuuteen uusien saksalaisten kykyjen viinejä. Riesling on tähti myös Saksan viini-instituutin organisoimilla Riesling- ja Spätburgunder-viikoilla, joita vietetään touko-kesäkuun aikana useassa maassa. Suomessa Rieslingviikot ovat käynnissä juuri nyt. Mukana olevat ravintolat tarjoavat näiden viikkojen aikana erikoiskattauksen saksalaisia viinejä, joista suurta osaa ei muulloin Suomessa näe. Hop hop, käy tsekkaamassa ravintoloiden tarjonta niin kauan kuin sitä riittää!
Sushi on ruokalaji, johon kehittyy himo. Sitä on vain saatava säännöllisin väliajoin. Näin on käynyt myös miehelleni, jonka ensikohtaaminen sushin kanssa ei ollut erityisen onnistunut. Olen ehkä maininnut, että mieheni on kotoisin Romaniasta. Viime vuosikymmenellä siellä ei oltu sushista kuultukaan. Mies törmäsi ensimmäistä kertaa sushiin ruokakaupan valmisruokatiskillä niihin aikoihin, kun asui Kanadassa. Uteliaana hän osti paketin ja pähkäili sitten kotona, että miten tätä syötäisiin. Hmm, kala näyttää raa’alta, se täytyy kypsentää. Niin hän heitti makit paistinpannulle. Lopputulos ei kuulema ollut mitenkään miellyttävä.
Noh, helppohan sitä on naureskella toisen tietämättömyydelle, mutta muistan itsekin ne ajat, jolloin sushi vasta löi läpi Suomessa. Puhuttiin sushirajasta, jota pohjoisempana tätä herkkua ei ollut lainkaan tarjolla. Oletan, että sellainen raja on jo kauan aikaa sitten hävinnyt. Onhan?? Mutta yhä edelleen sushin ja viinin yhdistäminen tuntuu tuottavan päänvaivaa. Se ei ole mitenkään intuitiivista. Ei pelkästään siksi, että meidän viinikulttuurimme on nuorta; sushi on kotoisin maailmankolkasta, jossa viini ei ole perinteinen ruokajuoma.
Sushin pääraaka-aineet ovat riisi, kala ja vihannekset. Haastavammaksi homma menee sen myötä, että riisi maustetaan etikalla ja sushia syödään tulisen wasabin kanssa. Happamuus ja tulisuus korostavat molemmat viinissä sen kitkeriä elementtejä. Siksi heti kättelyssä kannattaa rajata voimakkaat, tanniiniset punaviinit pois, kun miettii sopivaa viiniä sushille. Valkoviinien joukosta löytyy enemmän potentiaalisia kumppaneita. Vältä niissäkin raskaampia, tammitettuja versioita (esim. uuden maailman chardonnayt), jotka jyräävät kalan maun alleen ja pitäydy sen sijaan raikkamman tyylisissä hedelmäisissä valkoviineissä. Todella usein sushin kylkeen suositellaan Rieslingiä tai Grüner Veltlineriä.
Oma suosikkini on kuitenkin vähän toinen. Roséviini tuntuu juuri sopivan monipuoliselta valinnalta sushiin, jonka maut ja tekstuurit saattavat vaihdella palasesta toiseen. Toisaalta kuplat raikastavat kokonaisuutta. Todellinen match made in heaven onkin mielestäni rosésamppanja – jota en muuten yleensä erityisemmin suosi. Edullisemmasta hintakategoriasta löytyy oivia rosékuohuviinejä. Kun vielä asuin Suomessa, oli yksi suosikeistani Yellowglenin Pink. En ole maistanut sitä pitkiin aikoihin, joten en ole varma, onko makuni sittemmin muuttunut. Mutta ainakin Viinihullun päiväkirja pitää myös tätä hintaluokkansa parhaimmistona, joten käy toki testaamassa. Tai osta jokin kuiva roséviini ja tule kertomaan, jaatko mielipiteeni siitä, että se on hyvä yhdistelmä sushin kanssa.
Tiesitkö, että Saksassa juodaan kirkkaasti enemmän kuohuviiniä kuin missään muussa maassa? Saksalaiset nautiskelevat vuodessa noin viisi pulloa skumppaa henkeä kohti siinä missä suomalaisten lukema on puolitoista pulloa. Prosecco on Saksassa suosittua siinä missä Suomessakin, mutta kaikkein eniten juodaan oman maan tuotantoa. Kuohuviiniä eli Sektiä on tarjolla laseittain jokaikisen ravintolan listalla. Laseja kilistellään kaikissa mahdollisissa tilanteissa päiväkodin juhlista alkaen. Sekt on yhtä oleellinen osa saksalaisen jääkaapin sisältöä kuin Wurst. Kulutuksen lisäksi Saksa on myös määrällisesti maailman kolmanneksi suurin kuohuviinintuottaja. Markkinoita hallitsee muutama jättimäinen tuottaja kuten Rotkäppchen tai Henkell, mutta nouseva trendi tuntuu olevan laatuun panostaminen: yhä useamman arvostetun viinitilan portfolioon kuuluu tätä nykyä kuohuviinejä, jotka keräävät kehuja.
Sekt eli saksalainen kuohuviini
Sekt on Saksassa yleisnimitys kaikille kuohuviineille (Schaumwein), vaikka tarkkaan ottaen sillä tarkoitetaan nimenomaan saksalaista kuohuviiniä. Nimitystä Sekt saa käyttää, jos kuohuviini on valmistettu ns. tankkimenetelmällä. Se tarkoittaa sitä, että viini käy läpi toisen käymisprosessin isoissa, ilmatiiviissä terästankeissa. Tästä syntyvät viinin kuplat ja vasta sen jälkeen viini pullotetaan. Deutscher Sekt etiketissä viittaa siihen, että viini on tehty ainoastaan saksalaisista rypäleistä. Winzersekt on puolestaan yksittäisen saksalaisen viinitilan omaa tuotantoa omista rypäleistä. Hyvin usein näissä on merkintä myös vuosikerrasta ja ne on mahdollisesti valmistettu vain yhdestä rypälelajikkeesta, enimmäkseen Rieslingistä. Winzersekt valmistetaan ns. samppanjametodilla, jossa toinen käyminen tapahtuu pulloissa ja sen jäkeen viini kypsyy pullossa hiivasakan päällä vähintään yhdeksän kuukautta. Se on kalliimpi ja työläämpi menetelmä, jota käytetään kaikkialla maailmassa laatukuohuviinien valmistamiseen (mm. crémant, cava). Juuri tästä Winzersekt-kategoriasta löytyvät lupaavimmat viinit, joista seuraavaksi esittelen muutaman esimerkin.
Saksalaiset kuohuviinit testissä
Viimeisen vuoden aikana olen ollut yllättynyt ja ihastunut saksalaisten viinien laadusta ja monipuolisuudesta. Olen löytänyt itselleni uusia rypälelajikkeita ja hurahtanut Spätburgunderiin. Nyt oli aika ottaa tarkasteluun kuohuviinit. Onko Saksassa osaamista niiden suhteen? Onko saksalaisista kuohuviineistä kilpailemaan cavan ja crémantin tai peräti samppanjan kanssa? Asian selvittääkseni tein jonkin verran taustatyötä, valitsin maisteltavaksi viisi kuohuviiniä tuottajilta, joita saksalaiset itse arvostavat ja kutsuin kavereita kylään.
Reichsrat von Buhl
Ensimmäisen pullon korkkasin jo aiemmin, kun maaliskuinen aurinko lämmitti terassin kesäisiin lukemiin. Reichsrat von Buhl on Pfalzin Deidesheimissa sijaitseva luomutila, joka on käynyt läpi isoja mullistuksia muutama vuosi sitten. Vuodesta 2013 lähtien talon viinintekijänä on toiminut entinen samppanjatalo Bollingerin kellarimestari Mathieu Kauffmann. Hänen osaamisensa myötä talo on ottanut uuden suunnan ja pitää tavoitteenaan valmistaa maan parhaita kuohuviinejä. Valikoimiin kuuluu Riesling Brut, Rosé Brut sekä vuosikerraton Reserve Brut: cuvée, jossa on 80% Weissburgunderia ja 20% Chardonnayta. Valitsin testiin näistä jälkimmäisen. Se ihastutti ensinuuhkaisulta. Kypsän päärynäisessä ja persikkaisessa tuoksussa oli myös selvää sampanjamaista paahteisuutta. Maku oli tasapainoinen ja kuplat kestäviä. Tätä lisää, kiitos! Talo myy Reserve Brut-kuohariaan hintaan 16,95 euroa.
Barth
Raadin kanssa maistelemistamme kuohuviineistä korkkasimme ensimmäisenä Barth Riesling Extra Brutin. Tämä rheingaulainen viinitila on nimensäkin perusteella (Wein- und Sektgut Barth) erikoistunut kuohuviineihin. Talon viimeisimmät vuosikerrat ovat olleet kokonaan luomutuotantoa. Kuohuviinivalikoimaan kuuluvat vuosikerrattomat Riesling Brut ja Extra Brut, Pinot Blanc Brut ja Pinot Rosé Brut. Vuosikerrallisia ovat blanc de noir eli tummista rypäleistä valmistettu vaalea Brut Nature ja kaksi Rieslingistä valmistettua single vineyard -kuohuviiniä. Talon erikoisuus on lisäksi punainen, Pinot Noirista valmistettu kuohuviini. Meidän maistamamme Riesling Extra Brut on rutikuiva, jäännössokeria on vain muutama gramma. Viini on valmistettu täysin kypsistä rypäleistä ja se on saanut kypsyä hiivasakan päällä kaksi vuotta. Raatimme piti tästä kuohuviinistä yksituumaisesti, pari joukostamme valitsi tämän illan parhaaksi. Viini on helposti lähestyttävä, mutta luonteikas. Voimakkassa aromissa on hyvin kypsiä eksoottisia hedelmiä. Jäin miettimään, puskeeko Rieslingin aromaattisuus jopa liikaa läpi. Joka tapauksessa tyylikäs viini, jota juo mielellään. Talo myy tätä kuohuviiniä hintaan 15 euroa.
Heymann-Löwenstein
Illan toinen viini tuli Moselista. Heymann-Löwenstein on perinteikäs viinitila, joka viljelee 99-prosenttisesti Rieslingiä ja valmistaa niistä palkittuja kuivia ja makeita tarhaviinejä. Kuohuviinit ovat vain kuriositeetti talon portfoliossa. Halusin kuitenkin testata myös moselilaista kuohuvaa sekä vuosikerta-Rieslingiä, joten päädyin hankkimaan Fantasie der Schieferterrassen Brut 2008. Viini on uudelleenkorkitettu vuonna 2014, eli se on saanut kehittyä hiivasakan päällä jopa kuusi vuotta. Viini oli jo väriltään aivan erilainen kuin illan muut viinit. “Virtsankeltainen”, kuvaili yksi raatilaisista. Myös tuoksu oli poikkeuksellinen: hedelmäisyys oli taka-alalla ja tertiääriaromit hallitsivat: sientä, maamaisuutta, hunajaa. En säilyttäisi tätä viiniä kaapissa enää kovin pitkään. Voimakas ja erilainen viini jakoi mielipiteitä: osa tyrmäsi sen ensimaistamalla, mutta moni sanoi että makuun totuttua se alkoi viehättää. Yksi raatilaisista valitsi tämän illan parhaaksi. Viinin hankintahinta oli 19,90 euroa.
Raumland
Saksalaisten laatukuohuviinien tastingissa ei voi ohittaa rheinhesseniläistä yksinomaan kuohuviineihin keskittynyttä Raumlandia, jonka tuotteet ovat kahmineet parhaita sijoja arvostetun saksalaisen Gaul Millau -opuksen painoksissa jo vuosikymmenen ajan. Raumland on toiminut vuodesta 1990 alkaen ja on alusta asti panostanut laatuun. Kaikkiin kuohuviineihin esimerkiksi käytetään vain korkealaatuisinta ensimmäisen puristuksen mehua. Talon valikoimiin kuuluu sekä vuosikerrattomia että vuosikertakuohuviinejä. Lajikeviinit valmistetaan Rieslingistä ja Chardonnaysta, mutta suurin osa talon viineistä on erilaisia sekoiteviinejä, tyypillisimmin Champagnen alueella käytetyistä rypäleistä tehtyjä. Raumlandin tyyli onkin selvästi lähempänä samppanjaa kuin muita saksalaisia kuohuviinejä. Valitsin maisteltavaksi Triumvirat Grande Cuvée Brut 2009, joka Gault&Millaussa oli valittu kymmenen parhaan kuohuviinin joukkoon. Tähän viini on klassinen samppanjasekoite: Chardonnayta, Pinot Meunieria ja Pinot Noiria. Tuoksu on hienovarainen, hienostunut ja paahteinen. Tyylikäs maku jatkaa samoilla linjoilla ja kantaa pitkään. Kaikki raatilaisemme eivät arvostaneet tätä kuohuviiniä edellisten voimakkaiden Riesling-kuohareiden jälkeen: “ei maistu miltään”, totesi joku. Itse pidin tätä ehdottomasti illan parhaana esityksenä ja samaan kallistui myös toinenkin raatilainen. Raumlandin kuohuviinien hinnat alkavat neljästätoista eurosta, mutta tämä cuvée maksoi 36 euroa.
Cleebronn & Güglingen
Illan viimeinen kuohuviini oli musta hevonen: olin saanut sen viinien parissa työskentelevältä ystävältäni, joka oli maistellut württembergiläisiä viinejä ja tykästynyt tähän. Cleebronn & Güglingen on osuuskunta, joka on alueellaan kovassa nousussa. Osuuskunta tuottaa vain paria kuohuviiniä, joista olimme saaneet käsiimme Pinot Meunier Rosé Brut 2014. Hämmästykseni oli suuri, kun kaadoin lasiin viiniä, jota ei parhaalla tahdollakaan voi kutsua roséksi. Sävyssä ei ollut mitään punaiseen viittaavaakaan. Tämä oli pikemminkin tyylipuhdas blanc de noir. Viini oli tasapainoinen, ei mitään moitittavaa harhaanjohtavan nimensä lisäksi, mutta ei myöskään mitään mieleenpainuvaa. Jossain toisessa yhteydessä olisin varmaan pitänyt tästä enemmänkin, mutta nyt se oli niin kovassa seurassa, että jäi auttamatta muiden jalkoihin. Siitä huolimatta miellyttävä esitys, varsinkin kympin hintaluokassa.
Mistä niitä saa?
Saksalaisten kuohuviinien parhaimmiston saatavuus on Suomessa valitettavan rajoitettua. Maistamistani merkeistä Alkon valikoimissa on ainoastaan Barth (Riesling Brut sekä Pinot Rosé Brut). Barthia ja Raumlandia voi kuitenkin tilata Suomeen Vinexus-verkkokaupasta ja Heymann-Löwensteinia ja Reichsrat von Buhlia Lobenbergs Gute Weine -verkkokaupasta. Raumlandilla on myös suomalainen maahantuoja (Wine Temple) ja ainakin turkulaiset ja tamperelaiset pääsevät maistelemaan talon tuotteita, Turussa Viinille-baarissa ja Tampereella Gastropub Tuulensuussa. Etsi näitä käsiisi, se on vaivan arvoista.
