VDP.Grosses Gewächs -katselmus: maailman paras tasting?

viinikupla
September 13, 2017

Millaista on, kun harrastelijabloggaaja heitetään ammattilaistastingiin, joka on kuin rajaton karkkikauppa saksalaisia viinejä arvostavalle? Aika pahuksen hienoa.

Grosses Gewächs tasting

Viinimaailmassa vuosittaisia kohokohtia on muun muassa keväisin järjestettävä Bordeaux en primeur -tasting, jossa maistellaan Bordeaux’n alueen viimeisimmän vuosikerran viinit, jotka tässä vaiheessa vielä kypsyvät tynnyreissä. Maistelun perusteella maailman johtavat viinikriitikot kirjoittavat näppäimistö savuten arvionsa vuosikerrasta ja heidän tuomionsa määrää varsin pitkälle sen, kuinka korkeaksi näiden viinien hinnat kohoavat. Viinejä sijoittamismielessä ostavat kiirehtivät varaamaan huippuvuosikerran viinejä jo tässä vaiheessa, ennen kuin ne ovat valmiita ja pullotettu.

Saksassa vastaava vuosittainen pääkatselmus on VDP.Grosses Gewächs -tasting, joka järjestetään loppukesästä Wiesbadenissa. VDP on Saksan laatuviinituottajien yhteenliittymä, johon kuuluu tällä hetkellä 197 jäsentä, vain murto-osa Saksan kymmenistätuhansista viinintekijöistä. VDP:llä on oma laatuluokituksensa, jossa viinitarhat on jaoteltu laadun perusteella. Alimpana ovat tilaviinit, Gutswein, joiden valmistukseen on voitu käyttää rypäleitä laajemmalta alueelta. Seuraava taso on kyläviini, Ortswein, johon käytetään vain oman kylän perinteisten tarhojen rypäleitä. Seuraavalla tasolla rypäleiden alkuperä rajautuu yksittäisille tarhoille. Erste Lage -tittelin (vastaava kuin première cru -status Burgundissa) saaneet viinitarhat on erityisen hyväksi havaittu. Näiltä tarhoilta poimituista rypäleistä tehty viini on Erstes Gewächs ja pullossa on mainittu myös tarhan nimi. Kaikkein ylimpänä hierarkiassa ovat Große Lage (grand cru) -tarhat. Ne ovat palstoja, jotka alueen viljelijät ovat yhdessä tunnustaneet parhaiksi ja joista saadaan erityisen konsentroituneita ja kompleksisia viinejä, joilla on poikkeuksellisen korkea ikääntymispotentiaali. Nämä viinit on merkitty Grosses Gewächs -tunnuksella (tai lyhenteellä GG) ja niitä pidetään Saksan lippulaivaviineinä, crème de la crème. GG-viinit ovat aina kuivia ja ne on tyypillisimmin valmistettu joko Rieslingistä tai Spätburgunderista. Eri viinialueilla on eri säännöt siitä, mitkä lajikkeet ovat alueelle tyypillisiä ja siten kelvollisia GG-viiniksi, mutta nyrkkisääntönä muista lajikkeista kuin Rieslingistä ja Spätburgunderista valmistetut GG-viinit ovat melko harvinaisia.

Tuoreimman vuosikerran Großes Gewächs -tasting on eksklusiivinen katselmus, johon on kutsuttu mukaan noin 150 johtavaa viinikirjoittajaa tai -kauppiasta. Useimmille heistä tämä on vuosittainen rutiini. Tänä vuonna heidän joukossaan olin myös minä, suomalainen harrastelijakirjoittaja, joka oli saanut kunnian päästä mukaan Deutsches Weininstitutin järjestämän lehdistömatkan osana. Muina naisina purjehdin omalle, nimikoidulle paikalleni eturivin kunniapaikalla istuvien Jancis Robinsonin ja Stuart Pigottin ohi. Tältä varmaan tuntuu satunnaisesta muotibloggaajasta, joka yhtäkkiä heitetään Pariisin muotiviikoille Anna Wintourin ja muiden alan gurujen sekaan. Paistaako minusta jo kauas se, etten ole aiemmin ollut tällaisessa tilanteessa?

Kolmipäiväisessä katselmuksessa on mahdollista maistella yli neljääsataa Saksan parasta viiniä. Meillä oli aikaa vain yksi päivä, tarkemmin sanottuna kuusi tuntia, joten oli tärkeää tutkia listaa jo etukäteen ja miettiä, mihin haluaa keskittyä. Itse päätin paneutua erityisesti Spätburgundereihin, sillä ihan joka päivä ei tule tilaisuutta maistella rinta rinnan Saksan eri alueiden GG-tasoisia punkkuja. Niiden saatavuus kun on rajallinen ja usean kymmenen euron (joissakin tapauksissa jopa satojen eurojen) hintakin hillitsee kokeilunhalua. Nostin esiin läppärini, johon olin ladannut excel-taulukon tarjolla olevista viineistä. Jos aikoo maistaa putkeen useampaa kymmentä viiniä, on pakko kirjoittaa muistiinpanoja, jotta hommassa pysyy ryhti ja viinien eroja tulee analysoitua tarkemmin. Sitten sutaisin lapulle ensimmäisen maistelusatsin ja oman paikkani numeron, nostin lapun ilmaan ja saman tien tarjoilija tuli hakemaan sen. Tämä tasting tapahtuu istualtaan ja nuoret tarjoilijat – joista useat ovat viinitilojen nuorempaa sukupolvea – hoitavat viinien roudaamisen pöytiin. Lista on jaoteltu noin kuuden viinin setteihin, yhdellä tilauksella saa siis eteensä kuutta eri viiniä. Kaikki tapahtuu hiljaisuuden vallitessa, tänne ei olla tultu seurustelemaan.

Grosses Gewächs tasting

Sitten vain hommiin. Aloitin Rieslingeistä, ensin pari settiä Moselista, sitten Nahesta ja Pfalzista. Rheingaun jätin välistä, sillä olimme edelliset kaksi päivää kolunneet Rheingauta ja osallistuneet Erstes Gewächs -tastingiin. Koska kukaan ei odota minulta pätevää analyysiä vuoden 2016 GG-viineistä, saatoin suhtautua tähän oppimistilanteena. Millaisia eroja löytäisin eri alueilta peräisin olevien saman lajikkeen viinien välillä? Moselin Rieslingit olivat intensiivisiä, kypsän hedelmäisiä, mineraalisia, mutta pyöreitä. Erinomaisen juotavia jo näin nuorina. Nahen Rieslingit olivat kirkkaita ja puhdaspiirteisiä, mutta hapokkuus oli selvästi kiristävämpää. Pfalz sijoittui tyylillisesti näiden kahden väliin. Ennen lounastaukoa ehdin testata vielä kaksi settiä Weissburgundereita sekä Badenin Grauburgunderit. Näistä löytyivät topit ja flopit. Pfalzilaiset Weissburgunderit veivät jalat alta, muun muassa Knipserin Kirschgarteniin täytyy vielä ehdottomasti palata. Baden sen sijaan sai minulta täystyrmäyksen molempien lajikkeiden osalta: liikaa tammea, liian raskaita, liian alkoholisia. Käytäväkeskusteluiden perusteella mielipiteet jakaantuivat Badenin Grauburgundereiden osalta; osa inhosi niitä minun laillani, osa ihastui.

Lounas tarjoiltiin viereisen hotellin ravintolassa. Matkamme paras ateria, kehuivat seuralaiseni. Kenties yksi parhaita aterioitani Saksassa, naurahdin vastaukseksi. Jälkeenpäin kuulin, että ravintolalla on yksi Michelin-tähti. Ei mikään ihme. Takaisin maistelusaliin palatessa vastaan tulvahti etanolinen ilma. Satojen viinien kaataminen lasiin ja lasien pyörittely usean tunnin ajan oli tehnyt tehtävänsä.

Lounaan jälkeen siirryin Spätburgunderien pariin. Aloitin Ahrista – ja Ahrista vaikutuin myös eniten. Upeita, elegantteja viinejä, joissa napakat hapot, kirkkaassa tuoksussa punaista marjaa ja metsäisyyttä ja pitkä jälkimaku. Useammankin Ahrin viinin kohdalla adjektiivien joukkoon päätyi “herkullinen” ja J.J. Adeneuerin sekä Jean Stoddenin merkkasin vielä itselleni kahdella huutomerkillä. Muutaman maistamani Rheinhessenin ja Pfalzin Spätburgunderin kohdalla vaihtelu tyylissä ja laadussa oli suurempaa. Niistä kiinnostavimmaksi nousi Kellerin Morstein, jonka savuinen, mineraalinen ja ei-hedelmävetoinen tyyli erottui joukosta. Badenin ja Württembergin Spätburgunderit kasvavat Ahria lämpimämmissä olosuhteissa ja se tuntui viineissä kypsempänä marjaisuutena ja runsaampana yleisilmeenä. Württemberg yllätti positiivisesti, aiemmin kun olen tutustunut vain alueen edullisiin yleisviineihin. Badenista löytyi helmiä, erityisesti Franz Keller, mutta myös joidenkin Spätburgundereiden kohdalla tammen käyttö oli päässyt överiksi.

Näiden jälkeen turnauskestävyyteni alkoi hiipua. Olin päässyt flow-olotilaan, maistelusta oli tullut tietyllä tavalla meditatiivista. Numerot lapulle, lappu ylös, uudet viinit lasissa, lasin pyöräytys, nuuhkaisu, maistaminen, sylkäisy, muistiinpanojen nakuttaminen, seuraava viini, lasit tyhjäksi, uusi numero lappuun ja sama uudestaan ja uudestaan. Tämä on ihan mahtavaa, kunpa vastaavia tilaisuuksia tulisi useamminkin! Mutta kun väsymys iski noin 60 viinin jälkeen, oli parasta lopettaa, vaikka uteliaisuus olisikin vaatinut kokeilemaan vielä lisää. Illalla juttelin lehdistömatkalla mukana olleen amerikkalaisen viinijournalistin Elin McCoyn kanssa (jonka artikkelia olin muuten sattunut siteeraamaan äskettäisessä postauksessani). Hän on rutinoitunut viinitapahtumien kävijä, joka osallistuu säännöllisesti muun muassa Bordeaux’n en primeur -tastingiin, mutta Grosses Gewächs oli hänelle ensimmäinen kerta. Hänen mukaansa missään ei ole katselmusta, jonka puitteet olisivat yhtä hiotut ja toimivat kuin Wiesbadenissa. Maailman paras tasting? Sitä mieltä ovat monet. Ainakin ikimuistoinen.

Postaus on toteutettu yhteistyössä Saksan viinitiedotuksen kanssa

Mittelrhein on linnojen ja viinin ystävien kohde

viinikupla
August 26, 2017

Mittelrhein viinialueMittelrhein viinialue

Siellä, missä Rein kohtaa Nahe-joen ja kääntyy virtaamaan kohti pohjoista, jyrkkenevät rinteet dramaattisesti. Noin sadan kilometrin matkalla Bacharachista Bonniin on keskiaikaisia linnoja tiheämmässä kuin missään muualla Saksassa. Turistit pakkautuva jokilaivoihin, jotka lipuvat hitaasti Reiniä pitkin. Tuossa on Loreley, jylhä kivinen jyrkänne, jonka laella kaunis Lorelei legendan mukaan istui villiinnyttämässä merimiehiä, jotka ajautuivat haaksirikkoon. Nämä maisemat kuuluvat eittämättä maan kauneimpiin ja vaikuttavimpiin. Harva sen sijaan tuntee alueen viinejä.

Mittelrhein on pieni viinialue, viljelyalaa on vain 468 hehtaaria eli vain puoli prosenttia koko maan viljelypinta-alasta. Yleisin lajike on Riesling, jonka osuus on 70% alueen viineistä. Loput ovat pääasiassa Spätburgunderia tai Müller-Thurgauta. Paikoin äärimmäisen jyrkät rinteet tekevät viinitarhojen hoitamisesta haasteellista ja kallista. Silti alueen viinien hintataso on hyvin kohtuullinen. Mutta saadakseen käsiinsä Mittelrheinin viinejä, on käytännössä matkustettava paikan päälle. Pienet tuotantomäärät ja vähäinen tunnettuus tarkoittavat sitä, että lähes kaikki alueella tuotettu viini juodaan paikallisesti.

Mittelrhein viinialue

Matthias Müller Mittelrhein viinialue

Vierailimme Speyssa Mittelrheinin viinitilallisten kiistattoman kuninkaan Matthias Müllerin luona. Vuodesta 2007 lähtien tila on ollut Saksan laatuviinituottajien yhteenliittymän VDP:n jäsen, joita Mittelrheinissa on vain viisi. Müllerin tila on toiminut yli 300 vuotta, joskin Matthias on vasta toista sukupolvea, joka on keskittynyt pelkästään viinintekemiseen. Monet Reininlaakson viljelijät ovat nimittäin olleet maatilallisia, jotka ovat kasvattaneet monipuolisesti eri kasveja ja viini on ollut vain sivubisnes. Müllerin tilalla on viljelypinta-alaa 18 hehtaaria, mikä on alueen kokonaispinta-alan huomioiden paljon. He keskittyvät 90-prosenttisesti Rieslingiin ja kaikki viinitarhat ovat jyrkkiä rinteitä (saksaksi Steillage eli rinne jonka kallistus on yli 30 astetta). Koneiden käyttäminen tällaisilla palstoilla on mahdotonta, niinpä hehtaaria kohden työtä vaaditaan ainakin kolminkertainen määrä. Tilan palstat sijaitsevat Bopparder Hammissa, joka on Mittelrheinin suurin yhtenäinen viinirinne. Luomu ei ole täällä mahdollista, sillä kaikki tarhat ruiskutetaan helikopterista ja yhden viljelijän tahto siirtyä luomuun vaatisi siten kaikkien muidenkin viljelijöiden suostumuksen.

Matthias Müllerin tavaramerkki on puhdaspiirteinen, hedelmävetoinen Riesling. Müller haluaa täsmällistä, tarkkaa laatua eikä siksi luota villihiivoihin. Käymisen jälkeen viinit pullotetaan pian eikä niitä jätetä kypsymään hiivojen päälle. Tammitynnyreitä ei tästä kellarista löydy. “Niin kauan kuin minä olen johdossa, hommat tehdään näin” napautti Matthias, kun häneltä kysyttiin kiinnostusta kokeilla viinin käyttämistä villihiivoilla tai tammitynnyreissä. Hän on puhdasverinen vanhan koulukunnan kasvatti, mutta tietää, että seuraava sukupolvi haluaa tehdä monet asiat toisin. Matthiaksen molemmat pojat opiskelevat viininvalmistusta ja kun tila siirtyy heidän haltuunsa, saattavat viinit olla toisenlaisia. Mutta nyt Matthias tekee niin kuin itse haluaa ja jälki puhuu puolestaan: jokainen maistamastani yhdeksästä Rieslingistä perustasosta jääviiniin olivat loistavia. Müller kahmii palkintoja vuosi toisensa jälkeen, esimerkiksi vuonna 2012 arvostettu Gault&Millau valitsi heidät vuoden viinitilaksi koko Saksan alueella. Koska Mittelrhein ei ole maineikas viinialue, on hintataso matala. Niinpä myös tällaisen huipputuottajan parhaiden tarhojen (Große Lage) viinit irtoavat alle kahdellakymmenellä eurolla. Müllerin ei ole tähän mennessä tarvinnut panostaa vientiin, sillä viinit viedään käsistä muutenkin; kolme neljäsosaa tuotannosta myydään suoraan tilan ovelta. Todennäköisesti et onnistu löytämään näitä viinejä mistään, ellet matkusta paikan päälle.

Mittelrhein viinialue linna

Miten sinne pääsee?

Frankfurtin lentokentältä on Mittelrheiniin muutaman kymmenen kilometrin matka. Molemmin puolin Reinin vartta mutkitteleva junareitti Frankfurtin ja Bonnin välillä on sekä maisemiltaan maan kaunein että myös kätevin tapa liikua kylästä toiseen, jos autoa ei ole käytössä. Tai hyppää jokilaivaan, joka kulkee kylien välillä. Yöpymiskohteeksi suosittelen Bacharachia, jossa aika tuntuu pysähtyneen jonnekin edellisen vuosituhannen puoliväliin. Jos yöpyminen jossakin alueen linnoista kiinnostaa, hakusanalla Burghotel/Schlosshotel löytyy monta vaihtoehtoa.

Postaus on toteutettu yhteistyössä Saksan viinitiedotuksen kanssa

 

Viinivaelluksella Sachsenissa

viinikupla
June 20, 2017

*yhteistyö: Saksan viinitiedotus

Schloss Wackerbath

Suurin osa Saksan viinialueista sijaitsee maan lounaisosissa, Rein-, Main- ja Mosel-jokien varrella, lähellä Ranskan rajaa. Usein unohtuu, että entisen Itä-Saksan alueellakin on kaksi laatuviinialuetta. Saale-Unstrut sijoittuu kartalla varsin keskiseen Saksaan, Sachsen-Anhalt puolestaan aivan itään, lähelle Tsekin ja Puolan rajaa. Juuri tuonne jälkimmäiselle alueelle suuntasimme vappuviikonloppuna, jolloin kaikilla Saksan viinialueilla järjestettiin WeinWanderWochenende eli viinivaellusviikonloppu.

Elben rannoille sijoittuva Sachsen on Saksan pienin laatuviinialue. Noin 500 hehtaarin viljelypinta-ala levittäytyy 50 kilometrin matkalle Dresdenin ympäristössä. Vertailun vuoksi Saksan suurimmalla viinialueella Rheinhessenissä viljelypinta-ala on 26 300 hehtaaria. Viininviljelyn perinteet ovat Sachsenissa pitkät: ensimmäinen kirjallinen viittaus on jo vuodelta 1161. Myös Saksan ensimmäinen viininviljelyyn keskittynyt instituutti perustettiin 1800-luvulla Sachsenissa sijaitsevaan Meißeniin. DDR:n ajoista muistuttaa se, että yhä suurin osa alueen viinistä valmistetaan joko osuuskunnissa tai osavaltion omistamalla tilalla. Viini-innostus on kuitenkin kasvavaa, uusia tiloja ilmaantuu koko ajan eikä kokeilunhalua puutu.

viiniköynnös viinialue Sachsen

Sachsenissa valmistetaan pääasiallisesti valkoviinejä ja suurin osa tuotannosta on kuivaa. Yleisimmät lajikkeet ovat muualta tuttuja: Müller-Thurgau, Riesling ja Weißburgunder. Mutta niiden ohella viljellään lukemattomia vähemmän tunnettuja lajikkeita ja uusia risteytyksiä. Omasta mielestäni kiinnostavin paikallinen lajike oli aromikas Traminer, joka on sukua Gewürztraminerille. Muita maistamiani lajikkeita, joita en ennestään tuntenut, olivat muun muassa hieman Rieslingiä muistuttava Johanniter sekä Cabernet Blanc ja Souvignier Gris. Punaisista lajikkeista yleisimpiä ovat Spätburgunder ja Regent. Viileä ilmasto tekee viininvalmistuksesta haastavaa. Valkoviinit ovat raikkaita ja hapokkaita, mutta usein hieman ohuita ja raa’alta vivahtavia. Helmiäkin kyllä löytyi, ne esittelen jutun lopussa.

Sachsenin viineihin on vaikea päästä käsiksi. Niitä ei juuri myydä edes muualla Saksassa, saati sitten ulkomailla. Siksi paras tapa tutustua alueen viineihin on paikan päällä. Otimme ensimmäiseksi tukikohdaksemme Dresdenin. Tuo toisessa maailmansodassa täysin tuhottu kaupunki on huikea esimerkki sitkeydestä, jolla Saksa nousi jaloilleen. Raunioista rakennettiin uudestaan näyttävä kaupunki. Ainoastaan rakennusten jäljelle jätetyt mustuneet kivet muistuttavat sodanaikaisesta tulimerestä. Viininystävän ykkösvierailukohde Dresdenissä on aivan vanhan kaupungin ytimessä sijaitseva viinikauppa Sächsische Vinothek (An der Frauenkirche 13), joka tarjoaa vaikuttavan valikoiman paikallisia viinejä. Valitettavasti asiakaspalvelu on kehnoa, joten on parempi ottaa etukäteen selvää minkä tuottajien viineistä olet kiinnostunut.

Schloss Wackerbath viinialue Sachsenkuohuviiniaamiainen viinialue Sachsenviinivaellus viinialue Sachsen

Seuraavana päivänä siirryimme Radebeul-nimiseen pikkukaupunkiin, joka on käytännössä Dresdenin esikaupunkialuetta. Sen ehdoton vetonaula on Schloss Wackerbath, 1700-lukulainen linna viinitiluksineen. Autoton pääsee suoraan linnan eteen Dresdenistä raitiovaunulla. Vanhat rakennukset, kaunis puutarha ja taustalla jyrkkänä kohoava viinirinne olivat mitä mainioimpia kulisseja kuohuviiniaamiaiselle, jonka nautimme auringonpaisteessa. Schloss Wackerbathin viinit eivät kuuluneet reissun mieleenpainuvimpien joukkoon, mutta ravintola saa lämpimän suositukseni. Linnan tiluksilla on muutenkin mukava käyskennellä ja kuntoaan voi testata kapuamalla viinirinteen näköalapaikalle. Aurinkoinen sunnuntai oli houkutellut paikalle paljon vaeltajia. Osa kulki omia reittejään, osa osallistui lukuisille opastetuille kierroksille, joita viinivaellusviikonlopun puitteissa järjestettiin.

Radebeulissa sijaitsee myös useita muita pienempiä viinitiloja, joista omat suosikkini olivat Hoflößnitz sekä Karl Friedrich Aust. Kumpikaan ei ole erityisen nuori tila; Hoflößnitz mainostaa toimineensa jo vuodesta 1401. Nykyään se on tunnettu Sachsenin ainoana luomuviinitilana. Modernin vinoteekin ainoa ärsyttävä piirre oli sama kuin Schloss Wackerbathissa: viinien maistelu maksoi 2 euroa/2 cl. Tiskin takana seisonut työntekijä tosin sanoi, ettei itsekään pidä periaatteesta, mutta turistimäärien vuoksi se on tarpeen. Hän varmisti, että olenko aikeissa ostaa viinejä ja vastattuani myöntävästi maistatti minulle haluamiani ilmaiseksi. Päädyin kantamaan kotiin Grauburgunderin, Souvignier Gris’n sekä Spätburgunderista ja Regenistä valmistetun punaviinin, joka yllätti tasapainoisuudellaan. Lähellä sijainnut Aust oli Hoflößnitzia pienempi tila ja sen vähäinen henkilökunta säntäili keittiön ja terassin väliä. Silti he ystävällisesti maistattivat minulla pyytämiäni viinejä. Täällä ihastuin palavasti Weißburgunderiin, jossa oli paljon enemmän rakennetta ja luonnetta kuin osasin odottaa.

Radebeul viinialue SachsenSchloss Proschwitz viinialue SachsenSchloss Proschwitz viinialue Sachsen

Viimeinen kohde ennen kotiinpaluuta oli toinen Sachsenin kahdesta VDP-viinitilasta. Schloss Proschwitz – Prinz zur Lippe on perinteisistä puitteistaan huolimatta nuori viinitila, jonka Dr. Georg Prinz zur Lippe polkaisi käyntiin 1990-luvun alussa hankittuaan pala palalta vanhan aatelissukunsa tiluksia takaisin. 400 000 pullon vuosituotannollaan tila on Sachsenin suurin yksityisomistuksessa oleva viinitila. Tiluksilla on ravintola ja majoitusta ja olisin mielelläni testannut niitä, jos vain tilaa olisi löytynyt. Nyt tyydyimme vain käväisemään vinoteekissa, josta mukaan tarttui Tramineria ja Spätburgunderia. Jos aiot vierailla tilalla, niin pidä mielessäsi, että linna ja vinoteekki sijaitsevat eri osoitteissa muutaman kilometrin päässä toisistaan. Tuli testattua, kun kävelimme kuivin suin linnaa ympäri.

 

Dresdeniin pääsee Berliinistä junalla alle kahdessa tunnissa. Ympäröivistä viinialueista Radebeuliin pääsee julkisilla kulkuneuvoilla, mutta muilla tiloilla vieraillakseen on auto tarpeen. Sitäkin suositeltavampi on oikeastaan polkupyörä, jotta seudun kauniista maisemista ehtii nauttia rauhassa. Monilla viinitiloilla on majoitusmahdollisuus (Gästehaus) sekä ravintola.

Riesling taipuu moneen tyyliin

viinikupla
May 16, 2017

yhteistyössä Saksan viinitiedotuksen kanssa

Riesling Schloss Wackerbath

Saksan lippulaivarypäle Riesling on kovassa nousussa maailmalla. Vielä 1990-luvun alussa saksalaisia kehotettiin repimään Riesling-köynnökset maasta ja istuttamaan sen sijaan kansainvälisiä lajikkeita. Harva totteli, onneksi. Nyt eletään aikoja, jolloin alkuperäislajikkeita arvostetaan ja Rieslingiä istutetaan enenevissä määrin ympäri maailmaa; muun muassa Uusi-Seelanti on innostunut Rieslingistä tällä vuosituhannella.

Amerikkalaiset kuluttajat tuntuvat edelleen ajattelevan, että saksalainen Riesling on aina makeaa. Me suomalaiset olemme sen sijaan jo oppineet, että moderni, laadukas Riesling on voittopuolisesti kuivaa. Käänne on tapahtunut viimeisen parin-kolmenkymmenen vuoden aikana. Saksalaisten kuluttajien mieltymysten muuttumiselle on jopa käsite: Trockenwelle eli kuiva aalto. Kolmekymmentä vuotta sitten esimerkiksi Pfalzin Rieslingeistä vain neljännes oli kuivia; puolimakeita viinejä tehtiin tuplasti enemmän. Viisitoista vuotta myöhemmin suhdeluku oli kääntynyt lähes päälaelleen. Tätä nykyä muun muassa Baden ja Rheingau ovat pääasiallisesti kuivien Rieslingien alueita, mutta Moselissa tuotetaan yhä enemmän makeita kuin kuivia viinejä.

Taustatietoa Rieslingistä

Riesling on peräisin Reinin varrelta ja mainintoja sen viljelystä ja lajikkeen arvostuksesta löytyy jo keskiajalta. Rieslingin kotimaa on yhä sen suurin kasvualue ja Riesling on myös Saksan viljellyin rypälelajike (23% kaikesta viljellystä viinistä). Maailman parhaat Rieslingit tulevat Saksasta ja Ranskan Alsacesta, mutta huippulaatua tehdään myös Itävallassa (Wachau ja Kamptal), New Yorkin Finger Laken alueella sekä Australiassa (Clare Valley, Eden Valley ja Tasmania). Rieslingiä kasvatetaan myös lämpimämmillä seuduilla, mutta se kukoistaa nimenomaan viileässä ilmastossa, kun rypäleillä on aikaa kehittää moniulotteisia aromeita hitaan kypsytyksen aikana. Saksassa Riesling-rypäleet korjataan usein vasta loka-marraskuun taitteessa.

Riesling on hapokas ja aromaattinen lajike, jolle tunnusomaista on omenan, sitrus- ja kivihedelmien lisäksi petroolin aromi, joka kehittyy erityisesti iän myötä. Riesling pyritään valmistamaan raikkaaksi ja puhdaspiirteiseksi viiniksi ilman tynnyrissä kypsyttämistä, jotta lajikkeelle tyypilliset aromit loistavat. Erot syntyvät sen perusteella, mistä viini on kotoisin, sillä Riesling on rypäle, joka erityisen hyvin heijastaa terroiria, siis kasvuympäristönsä maaperää ja ilmasto-olosuhteita. Esimerkiksi Moselin ja Rheingaun Rieslingit ovat hyvin erilaisia, mutta huomattavia eroja voi olla myös saman tuottajan eri palstojen välillä.

Riesling on lajike, josta tehdyt parhaat viinit säilyvät ja kehittyvät vuosikymmeniä. Iäkkäät Rieslingit ovat aiemmin olleet pääosin makeita, hyvin kypsistä tai jalohomeisista rypäleistä tehtyjä viinejä. Mutta nykyisen kuivan trendin myötä valmistetaan yhä enemmän myös kuivia Rieslingejä, jotka kehittyvät täyteen loistoonsa vasta vuosien kuluttua. Jos olet maistanut Rieslingiä, joka tuntui liian karulta ja aggressiivisen hapokkaalta, olet todennäköisesti juonut sitä liian nuorena. Toki valtaosa edullisimmista Rieslingeistä on tarkoitettu nautittavaksi muutaman vuoden sisällä.

Riesling Beerenauslese

Laatuluokitukset pohjautuvat rypäleiden kypsyysasteeseen

Saksan viinilainsäädäntö tuijottaa laatuviinien luokittelussa rypäleiden kypsyysastetta eli sokeripitoisuutta. Predikaattiluokituksen saaneet laatuviinit (Qualitätswein mit Prädikat eli QmP) jakautuvat kuuteen tasoon, joista jokaisessa rypäleiden sokeripitoisuus on edellistä korkeampi.

Kabinett-viinit ovat QmP-luokituksen viineistä tyyliltään keveimpiä. Ne ovat usein kuivia, mutta eivät aina. Jos haluat kuivaa viiniä, niin varmista, että pullon kyljessä lukee Trocken. Jos ei lue ja jos viinin alkoholipitoisuus on alhaisempi kuin 10%, ei sisältö ole täysin kuivaa. Saksalaisissa laatuviineissä makeus nimittäin saavutetaan sillä, että käyminen keskeytetään silloin, kun hiiva ei ole vielä ehtinyt muuttaa kaikkea sokeria alkoholiksi. Siksi kaikkein makeimmissa viineissä alkoholipitoisuus on hyvin alhainen, jopa niinkin vähän kuin 5,5%.

Spätlese tarkoittaa kirjaimellisesti myöhäistä korjuuta. Rypäleet ovat kypsempiä kuin Kabinett-viineissä, joten lopputulos on täyteläisempi ja intensiivisempi. Tästä seuraava askel on Auslese, joka on taas asteen verran konsentroituneempi. Sekä Spätlese– että Auslese-viineissä on usein jonkin verran jäännössokeria eli makeutta, mutta niitä tehdään myös täysin kuiviksi. Tarkista jälleen, lukeeko pullon kyljessä Trocken vai jotain muuta. Halbtrocken tarkoittaa puolikuivaa. Sitäkin kannattaa kokeilla ennakkoluulottomasti, sillä Rieslingin hapokkuuden ansiosta lopputulos voi miellyttää myös kuivien viinien ystävää. Feinherb on epävirallinen termi, jota näkee enenevissä määrin. Silläkin viitataan puolikuivaan viinin. Lieblich puolestaan tarkoittaa puolimakeaa viiniä.

Jalohomeiset Beerenauslese– (BA) ja Trockenbeerenauslese-viinit (TBA) sekä jäätyneistä rypäleistä valmistettu Eiswein ovat aina makeita viinejä. Korkean hapokkuuden ansiosta ne eivät kuitenkaan ole äklön makeita, vaan upean tyylikkäitä ja monivivahteisia jälkiruokaviinejä. En ole itse mikään makeiden viinien ylin ystävä, mutta BA- ja TBA-viinit säväyttävät aina. Kokeile vaikka Dr. Loosen Riesling Beerenauslese, pikkupullollisen saa alle kahdellakympillä.

VDP Riesling

GG-merkintä on lupaus huippuviinistä

Virallinen laatuluokittelu perustuu ainoastaan rypäleiden kypsyysasteeseen eikä huomioi ollenkaan viinitarhojen välisiä eroja. Tähän Saksan parhaiden viinitilojen yhteenliittymä VDP (Verband Deutscher Prädikatsweingüter) halusi puuttua luomalla oman laatuluokitusjärjestelmänsä, joka muistuttaa Burgundin vastaavaa. Ensimmäisenä Rheingaun viljelijät luokittelivat parhaat tarhansa 1980-luvulla. Pfalz ja Rheinhessen seurasivat perästä seuraavalla vuosikymmenellä. Erste Lage tarkoittaa suurin piirtein samaa kuin premier cru. Rypäleet tulevat vain nimetyiltä, erityisen hyväksi todetuilta tarhoilta. Grosse Lage on kuin grand cru: kaikkein parhaimmat huipputarhat. Niissä kasvaneista rypäleistä tehdään Grosses Gewächs -viiniä (paitsi Rheingaussa Erstes Gewächs!), joka on aina kuivaa. Nämä viinit tunnistaa jo pullosta, johon on kohokuvioitu tunnus GG ja rypäleterttu. GG-viinit erottuvat muista myös hintansa perusteella, niistä pitää pulittaa useampi kymppi.

VDP:n luokitusjärjestelmä sitoo ainoastaan VDP:n jäseniä eikö ole osa virallista viinilainsäädäntöä. Se on kuitenkin toiminut tiennäyttäjänä laatuorientoituneelle viininvalmistukselle.

Generation Riesling markkinoi uutta sukupolvea

Kuluttajien kasvanut kiinnostus Rieslingiä kohtaan ei ole tapahtunut pelkästään omalla painollaan. Viime vuosikymmenellä Saksan viini-instituutti loi nuorten viinintekijöiden ja viinialalla työskentelevien verkoston nimeltä Generation Riesling. Verkostossa on noin 500 jäsentä, jotka ovat kaikki alle 35-vuotiaita. He toimivat vapaaehtoisina Riesling-lähettiläinä, muun muassa viinitapahtumissa ympäri maailmaa maistattamassa saksalaisia viinejä ja järjestävät myös omia tapahtumiaan. Verkosto puhuu modernin, dynaamisen ja korkealaatuisen saksalaisen viinin puolesta ja on onnistunut herättämään maailmalla hypeä, jollaiseen perinteinen mainonta ei kykene. Sekä tietenkin tuomaan ihmisten tietoisuuteen uusien saksalaisten kykyjen viinejä. Riesling on tähti myös Saksan viini-instituutin organisoimilla Riesling- ja Spätburgunder-viikoilla, joita vietetään touko-kesäkuun aikana useassa maassa. Suomessa Rieslingviikot ovat käynnissä juuri nyt. Mukana olevat ravintolat tarjoavat näiden viikkojen aikana erikoiskattauksen saksalaisia viinejä, joista suurta osaa ei muulloin Suomessa näe. Hop hop, käy tsekkaamassa ravintoloiden tarjonta niin kauan kuin sitä riittää!

 

Saksa on laatukuohuviinien uusi musta

viinikupla
April 27, 2017

yhteistyössä Saksan viinitiedotuksen kanssa

saksalainen kuohuviini korkki

Saksalaiset rakastavat kuohuviiniä

Tiesitkö, että Saksassa juodaan kirkkaasti enemmän kuohuviiniä kuin missään muussa maassa? Saksalaiset nautiskelevat vuodessa noin viisi pulloa skumppaa henkeä kohti siinä missä suomalaisten lukema on puolitoista pulloa. Prosecco on Saksassa suosittua siinä missä Suomessakin, mutta kaikkein eniten juodaan oman maan tuotantoa. Kuohuviiniä eli Sektiä on tarjolla laseittain jokaikisen ravintolan listalla. Laseja kilistellään kaikissa mahdollisissa tilanteissa päiväkodin juhlista alkaen. Sekt on yhtä oleellinen osa saksalaisen jääkaapin sisältöä kuin Wurst. Kulutuksen lisäksi Saksa on myös määrällisesti maailman kolmanneksi suurin kuohuviinintuottaja. Markkinoita hallitsee muutama jättimäinen tuottaja kuten Rotkäppchen tai Henkell, mutta nouseva trendi tuntuu olevan laatuun panostaminen: yhä useamman arvostetun viinitilan portfolioon kuuluu tätä nykyä kuohuviinejä, jotka keräävät kehuja.

Sekt eli saksalainen kuohuviini

Sekt on Saksassa yleisnimitys kaikille kuohuviineille (Schaumwein), vaikka tarkkaan ottaen sillä tarkoitetaan nimenomaan saksalaista kuohuviiniä. Nimitystä Sekt saa käyttää, jos kuohuviini on valmistettu ns. tankkimenetelmällä. Se tarkoittaa sitä, että viini käy läpi toisen käymisprosessin isoissa, ilmatiiviissä terästankeissa. Tästä syntyvät viinin kuplat ja vasta sen jälkeen viini pullotetaan. Deutscher Sekt etiketissä viittaa siihen, että viini on tehty ainoastaan saksalaisista rypäleistä. Winzersekt on puolestaan yksittäisen saksalaisen viinitilan omaa tuotantoa omista rypäleistä. Hyvin usein näissä on merkintä myös vuosikerrasta ja ne on mahdollisesti valmistettu vain yhdestä rypälelajikkeesta, enimmäkseen Rieslingistä. Winzersekt valmistetaan ns. samppanjametodilla, jossa toinen käyminen tapahtuu pulloissa ja sen jäkeen viini kypsyy pullossa hiivasakan päällä vähintään yhdeksän kuukautta. Se on kalliimpi ja työläämpi menetelmä, jota käytetään kaikkialla maailmassa laatukuohuviinien valmistamiseen (mm. crémant, cava). Juuri tästä Winzersekt-kategoriasta löytyvät lupaavimmat viinit, joista seuraavaksi esittelen muutaman esimerkin.

saksalainen kuohuviini

Saksalaiset kuohuviinit testissä

Viimeisen vuoden aikana olen ollut yllättynyt ja ihastunut saksalaisten viinien laadusta ja monipuolisuudesta. Olen löytänyt itselleni uusia rypälelajikkeita ja hurahtanut Spätburgunderiin. Nyt oli aika ottaa tarkasteluun kuohuviinit. Onko Saksassa osaamista niiden suhteen? Onko saksalaisista kuohuviineistä kilpailemaan cavan ja crémantin tai peräti samppanjan kanssa? Asian selvittääkseni tein jonkin verran taustatyötä, valitsin maisteltavaksi viisi kuohuviiniä tuottajilta, joita saksalaiset itse arvostavat ja kutsuin kavereita kylään.

Reichsrat von Buhl

Ensimmäisen pullon korkkasin jo aiemmin, kun maaliskuinen aurinko lämmitti terassin kesäisiin lukemiin. Reichsrat von Buhl on Pfalzin Deidesheimissa sijaitseva luomutila, joka on käynyt läpi isoja mullistuksia muutama vuosi sitten. Vuodesta 2013 lähtien talon viinintekijänä on toiminut entinen samppanjatalo Bollingerin kellarimestari Mathieu Kauffmann. Hänen osaamisensa myötä talo on ottanut uuden suunnan ja pitää tavoitteenaan valmistaa maan parhaita kuohuviinejä. Valikoimiin kuuluu Riesling Brut, Rosé Brut sekä vuosikerraton Reserve Brut: cuvée, jossa on 80% Weissburgunderia ja 20% Chardonnayta. Valitsin testiin näistä jälkimmäisen. Se ihastutti ensinuuhkaisulta. Kypsän päärynäisessä ja persikkaisessa tuoksussa oli myös selvää sampanjamaista paahteisuutta. Maku oli tasapainoinen ja kuplat kestäviä. Tätä lisää, kiitos! Talo myy Reserve Brut-kuohariaan hintaan 16,95 euroa.

Barth

Raadin kanssa maistelemistamme kuohuviineistä korkkasimme ensimmäisenä Barth Riesling Extra Brutin. Tämä rheingaulainen viinitila on nimensäkin perusteella (Wein- und Sektgut Barth) erikoistunut kuohuviineihin. Talon viimeisimmät vuosikerrat ovat olleet kokonaan luomutuotantoa. Kuohuviinivalikoimaan kuuluvat vuosikerrattomat Riesling Brut ja Extra Brut, Pinot Blanc Brut ja Pinot Rosé Brut. Vuosikerrallisia ovat blanc de noir eli tummista rypäleistä valmistettu vaalea Brut Nature ja kaksi Rieslingistä valmistettua single vineyard -kuohuviiniä. Talon erikoisuus on lisäksi punainen, Pinot Noirista valmistettu kuohuviini. Meidän maistamamme Riesling Extra Brut on rutikuiva, jäännössokeria on vain muutama gramma. Viini on valmistettu täysin kypsistä rypäleistä ja se on saanut kypsyä hiivasakan päällä kaksi vuotta. Raatimme piti tästä kuohuviinistä yksituumaisesti, pari joukostamme valitsi tämän illan parhaaksi. Viini on helposti lähestyttävä, mutta luonteikas. Voimakkassa aromissa on hyvin kypsiä eksoottisia hedelmiä. Jäin miettimään, puskeeko Rieslingin aromaattisuus jopa liikaa läpi. Joka tapauksessa tyylikäs viini, jota juo mielellään. Talo myy tätä kuohuviiniä hintaan 15 euroa.

Heymann-Löwenstein

Illan toinen viini tuli Moselista. Heymann-Löwenstein on perinteikäs viinitila, joka viljelee 99-prosenttisesti Rieslingiä ja valmistaa niistä palkittuja kuivia ja makeita tarhaviinejä. Kuohuviinit ovat vain kuriositeetti talon portfoliossa. Halusin kuitenkin testata myös moselilaista kuohuvaa sekä vuosikerta-Rieslingiä, joten päädyin hankkimaan Fantasie der Schieferterrassen Brut 2008. Viini on uudelleenkorkitettu vuonna 2014, eli se on saanut kehittyä hiivasakan päällä jopa kuusi vuotta. Viini oli jo väriltään aivan erilainen kuin illan muut viinit. “Virtsankeltainen”, kuvaili yksi raatilaisista. Myös tuoksu oli poikkeuksellinen: hedelmäisyys oli taka-alalla ja tertiääriaromit hallitsivat: sientä, maamaisuutta, hunajaa. En säilyttäisi tätä viiniä kaapissa enää kovin pitkään. Voimakas ja erilainen viini jakoi mielipiteitä: osa tyrmäsi sen ensimaistamalla, mutta moni sanoi että makuun totuttua se alkoi viehättää. Yksi raatilaisista valitsi tämän illan parhaaksi. Viinin hankintahinta oli 19,90 euroa.

Raumland

Saksalaisten laatukuohuviinien tastingissa ei voi ohittaa rheinhesseniläistä yksinomaan kuohuviineihin keskittynyttä Raumlandia, jonka tuotteet ovat kahmineet parhaita sijoja arvostetun saksalaisen Gaul Millau -opuksen painoksissa jo vuosikymmenen ajan. Raumland on toiminut vuodesta 1990 alkaen ja on alusta asti panostanut laatuun. Kaikkiin kuohuviineihin esimerkiksi käytetään vain korkealaatuisinta ensimmäisen puristuksen mehua. Talon valikoimiin kuuluu sekä vuosikerrattomia että vuosikertakuohuviinejä. Lajikeviinit valmistetaan Rieslingistä ja Chardonnaysta, mutta suurin osa talon viineistä on erilaisia sekoiteviinejä, tyypillisimmin Champagnen alueella käytetyistä rypäleistä tehtyjä. Raumlandin tyyli onkin selvästi lähempänä samppanjaa kuin muita saksalaisia kuohuviinejä. Valitsin maisteltavaksi Triumvirat Grande Cuvée Brut 2009, joka Gault&Millaussa oli valittu kymmenen parhaan kuohuviinin joukkoon. Tähän viini on klassinen samppanjasekoite: Chardonnayta, Pinot Meunieria ja Pinot Noiria. Tuoksu on hienovarainen, hienostunut ja paahteinen. Tyylikäs maku jatkaa samoilla linjoilla ja kantaa pitkään. Kaikki raatilaisemme eivät arvostaneet tätä kuohuviiniä edellisten voimakkaiden Riesling-kuohareiden jälkeen: “ei maistu miltään”, totesi joku. Itse pidin tätä ehdottomasti illan parhaana esityksenä ja samaan kallistui myös toinenkin raatilainen. Raumlandin kuohuviinien hinnat alkavat neljästätoista eurosta, mutta tämä cuvée maksoi 36 euroa.

Cleebronn & Güglingen

Illan viimeinen kuohuviini oli musta hevonen: olin saanut sen viinien parissa työskentelevältä ystävältäni, joka oli maistellut württembergiläisiä viinejä ja tykästynyt tähän. Cleebronn & Güglingen on osuuskunta, joka on alueellaan kovassa nousussa. Osuuskunta tuottaa vain paria kuohuviiniä, joista olimme saaneet käsiimme Pinot Meunier Rosé Brut 2014. Hämmästykseni oli suuri, kun kaadoin lasiin viiniä, jota ei parhaalla tahdollakaan voi kutsua roséksi. Sävyssä ei ollut mitään punaiseen viittaavaakaan. Tämä oli pikemminkin tyylipuhdas blanc de noir. Viini oli tasapainoinen, ei mitään moitittavaa harhaanjohtavan nimensä lisäksi, mutta ei myöskään mitään mieleenpainuvaa. Jossain toisessa yhteydessä olisin varmaan pitänyt tästä enemmänkin, mutta nyt se oli niin kovassa seurassa, että jäi auttamatta muiden jalkoihin. Siitä huolimatta miellyttävä esitys, varsinkin kympin hintaluokassa.

saksalainen kuohuviini Reichsrat von Buhl

Mistä niitä saa?

Saksalaisten kuohuviinien parhaimmiston saatavuus on Suomessa valitettavan rajoitettua. Maistamistani merkeistä Alkon valikoimissa on ainoastaan Barth (Riesling Brut sekä Pinot Rosé Brut). Barthia ja Raumlandia voi kuitenkin tilata Suomeen Vinexus-verkkokaupasta ja Heymann-Löwensteinia ja Reichsrat von Buhlia Lobenbergs Gute Weine -verkkokaupasta. Raumlandilla on myös suomalainen maahantuoja (Wine Temple) ja ainakin turkulaiset ja tamperelaiset pääsevät maistelemaan talon tuotteita, Turussa Viinille-baarissa ja Tampereella Gastropub Tuulensuussa. Etsi näitä käsiisi, se on vaivan arvoista.