Tag: Suomi

Suomalaista viiniä?
viinikupla
January 19, 2019
Tämä näky ei ole Suomesta.

Äskettäinen uutinen sai minut lähestulkoon tyrskäyttämään kahvit rinnuksille: Fiskarsin panimon omistajakaksikko on ryhtynyt tekemään viiniä! Suomessa! Noita Winery on osa urban winery -trendiä, jossa viinintuotanto tuodaan viinirinteiden kupeesta kaupunkiin. Urban winery -tiloja löytyy monista maailman metropoleista Sydneystä New Yorkiin – ja nyt myös Fiskarsista, josta ei aivan ensimmäisenä tule mieleen adjektiivi urbaani. Yleensä kaupunkitilojen rypäleet tulevat, jos nyt eivät aivan lähialueilta, niin ainakin samasta maasta. Lontoolainen, tunnettu ja palkittu kaupunkitila London Cru hankki aiemmin rypäleitä eri puolilta Eurooppaa, mutta viime vuosi oli ensimmäinen, jolloin he turvautuivat yksinomaan englantilaisiin rypäleisiin.

Noita Wineryn kohdalla voi kerrankin käyttää kulunutta lausetta, että “asioista ei saa puhua niiden oikeilla nimillä”. He tekevät viiniä, jota ei saa nimittää viiniksi, vaan virallisesti se on mieto rypäleistä käymisteitse valmistettu juoma. Noita Wineryn mieto rypäleistä käymisteitse valmistettu juoma tehdään itävaltalaisista luomurypäleistä. Valkoiseksi rypäleeksi on valittu Riesling ja punaiseksi Blaufränkisch. Hipsterihengen mukaisesti juomat on valmistettu naturaaliviinien tapaan; ne ovat siis saaneet käydä luonnonmukaisesti ilman kaupallisia hiivoja, sulfiitteja lisätään mahdollisimman vähän tai ei ollenkaan, kirkasteita ei käytetä eikä viiniä suodateta.

Parin lukemani arvion perusteella lopputulos on varsin onnistunut. Peukutan ehdottomasti ennakkoluulotonta kokeilua, mutta hanke herättää silti mielessäni muutamia periaatteellisia kysymyksiä. Onko kyse suomalaisesta viinistä? Vai itävaltalaisesta? Vai itävaltalais-suomalaisesta? Kummalla on lopputulokseen enemmän vaikutusta, rypäleillä ja niiden kasvupaikalla vai viininvalmistuksen taidolla? Molemmilla näkemyksillä on omat kannattajansa ja koulukuntansa. Osa nostaa valokeilaan osaavaa ja kokenutta viinintekijää, joka kykenee valitsemaan oikeat käymis- ja kypsytysmenetelmät kullekin viinille, ja harjaantuneiden aistiensa avulla luomaan optimaaliset sekoitukset. Esimerkiksi suurten samppanjatalojen kellarimestareiden taitoja ihaillaan – mutta isojen volyymien tilat ostavatkin rypäleet monesta paikasta, niin että terroirin merkitys häivyttyy taustalle. Reimsin samppanjataloista voisi muuten aivan hyvin käyttää nimitystä urban winery.

Toinen joukko taas korostaa rypäleiden merkitystä. Huonoista rypäleistä ei saa hyvää viiniä. Terroir, viinitarhan ilmaston, maaperän ja bakteeriston kokonaisuus vaikuttaa siihen, millaisia rypäleet ja niiden myötä valmis viini on. Samasta lajikkeesta samanlaisin menetelmin valmistettu viini on aivan toisenlaista toisella puolella maailmaa. Jopa naapuritarhan samasta lajikkeesta tehty viini voi olla selvästi erilainen. Naturaaliviinien tarinaan kuuluu romantisoitu näkemys luonnonmukaisuudesta, suorastaan luonnon taianomaisuudesta: viiniä ei tehdä, se syntyy itsestään. Kuitenkin vakavasti otettavien naturaaliviinien valmistajat korostavat kokonaisuuden merkitystä. Pellolta pulloon on yhtenäinen kaari, alusta loppuun asti samaa jatkumoa. Kun tämä kaari särjetään, ja viini valmistetaankin jonkun toisen jossain toisessa maassa kasvattamista rypäleistä, onko lopputulos vielä naturaaliviiniaatteen mukainen? Myös käytännölliseltä kannalta rypäleiden kuljettaminen mantereen halki kuulostaa riskialttiilta. Kuinka pian ja missä kunnossa ne ovat perillä viininkorjuun jälkeen? Yleensä rypäleistä pyritään puristamaan mehu mahdollisimman pian korjuun jälkeen, jotta aromit ja hapot säilyisivät mahdollisimman hyvinä.

Toisin kuin Ruotsi, Suomea ei ole EU:ssa luokiteltu virallisesti viinintuottajamaaksi, eikä se ole sellaiseksi pyrkimässäkään. Harrastelijaviininkasvattajia maastamme kyllä löytyy monia, mutta lähitulevaisuudessa Suomessa ei ole mitään edellytyksiä tuottaa riittävän laadukkaita rypäleitä kaupalliseen tarkoitukseen. Noita Wineryn viinit tuskin tulevat saamaan avainlippua etikettiinsä kotimaisuuden merkiksi. Alkuhämmennyksestä toivuttuani pidän silti ideaa hauskana ja kannatettavana. Suomalaisia viinintekijöitä – palkittujakin sellaisia – on maailmalla jo liuta, mutta ehkäpä tästä alkaa suomalainen urban winery -trendi?

Noita Wineryn viinejä on kuulema maisteltavissa Helsinki Natural Wine -tapahtumassa Korjaamolla 22.-23.3. Taidan mennä testaamaan.

Viininörtin paluu Suomeen
viinikupla
October 29, 2018

viininörtin paluu Suomeen

Viini ei ole kadonnut elämästäni mihinkään, vaikka blogi onkin kokenut pitkän hiljaisen jakson. Monet olosuhteet ovat sen sijaan muuttuneet. Kesällä jätimme taaksemme Saksan, jossa ehdimme asua 6,5 vuotta, ja palasimme takaisin Suomeen. Paluu on sujunut suurelta osin kuin tanssi; työpaikka, asunto ja lapsen päivähoitopaikka järjestyivät kivuttomasti. Toisessa blogissani olen avannut paluumuuton tunnelmia vertailemalla Saksaa ja Suomea sekä kertomalla oudoista onnellisuuden aiheistani. Sekä minä että romanialainen mieheni olemme olleet onnesta sykkyrällä Suomen laadukkaan ruokatarjonnan edessä. Toinen toistaan kiinnostavampia ravintoloita ja annoksia, joiden jokainen haarukallinen on nautinto.

Mutta se viini!

Ihanan kallista

Aloitetaan ravintoloista. Kenellekään ei varsinaisesti tule yllätyksenä, että alkoholi maksaa suomalaisissa ravitsemusliikkeissä hävyttömän paljon. Hyvissä ravintoloissa on usein innostuksen hihkaisuja synnyttävä viinilista. Huolella valitusta harvinaisuudesta raaskii silloin tällöin maksaa ravintoloitsijan tolkuttomat katteet, mutta toki soisi Rosterin ja Groteskin hinnoittelupolitiikan yleistyvän muuallakin. Molemmissa ravintoloissa on käytössä kiinteä kate, noin 20-30 euroa. Tällaisista paikoista poistuu tyytyväisenä, toisin kuin niistä, joissa bongaa Alkossa kympillä myytävän viinin viisin-kuusinkertaiseen hintaan. Laadukkaat viinilistat saavat siis minut joskus höllentämään kukkaronnyöriä tavallista enemmän. Sen sijaan ottaa päähän perusravintoloiden halpisvinkut, joihin hädin tuskin koskisi vaikka ilmaiseksi eteen kannettaisiin, mutta silti niistä pokkana pyydetään lähemmäs kymppiä per lasi.

Viini ei hyllyissä kasva

Ensimmäinen vierailuni lähi-Alkoon sai minut melkein itkemään. Miten onneton valikoima! Täälläkö muka pitäisi jatkossa tehdä viiniostokset? En nyt väitä, että Saksassakaan yhdessä viinimyymälässä olisi ollut erityisen kattava valikoima, mutta jos ei yhdestä kaupasta löytänyt mieleistään, niin seuraavasta jo löytyikin. Täällä on vastassa samat Gato negrot kaikkialla. Piipahdin kerran työmatkan varrella toisessa Alkossa tutkimassa hyllyjä ja tarjonta oli prikulleen sama kuin omassa Alkossani. Onneksi sentään myyjä oli asiantunteva, olisin jäänyt hänen kanssaan suustani kiinni vaikka kuinka pitkäksi aikaa.

Tiedän, että monelle suomalaiselle Alkon valikoima on aivan riittävä. Viiniharrastajalle se ei kuitenkaan sitä ole. Alusta asti oli siis selvää, että jatkan jo Saksassa oppimaani tapaa tilata viinit netistä. Valitettavasti vain Suomeen toimittavien nettikauppojen määrä on huomattavan paljon rajallisempi tai postituskulut ovat korkeat. Viiniharrastajien kesken vallitsee salamyhkäisyys, parhaista nettikaupoista ei sovi julkisesti huudella. Sain muutaman vihaisen kommentin julkaistuani postauksen, jossa esittelin viisi Suomeen toimittavaa viinin verkkokauppaa. Niistä ei kuulema saisi kertoa, sillä tulli seuraa viiniaiheisia keskustelufoorumeita ja ryhtyy uhkailemaan ulkomaisia kauppoja, jotka sitten lopettavat toimituksen Suomeen. Tämä ei ole kokonaan foliohattuilua, sillä tiedän ainakin yhden ison toimijan, joka tiputti Suomen listaltaan pois saatuaan tullilta uhkauskirjeen. Uskon kuitenkin, että tullilla on tehokkaampiakin tapoja seurata sitä, mistä viinipaketit saapuvat kuin keskustelufoorumeiden kyttääminen. Eräskin viinitilan edustaja kertoi minulle, että toimitus Suomeen onnistuu, mutta ei yli 12 pullon laatikoille, sillä ne jäävät tulliin.

Kuluttajia kiinnostaa, mistä viiniä saa tilata. Postaukseni Nettiviinikauppoja jotka (vielä) toimittavat Suomeen keikkuu jatkuvasti blogini luetuimpana. Siinä oleva tieto on kuitenkin jo vanhentunutta. Kirjoitan jossain vaiheessa päivitetyn version, jossa esittelen sellaisia verkkokauppoja, jotka taatusti maksavat kaikki verot Suomeen asianmukaisesti. Keskustelu etämyynnin laillisuudesta velloo edelleen akuuttina, mutta tämänhetkisessä tilanteessa näillä kaupoilla ei ole mitään pimitettävää.

viininörtin paluu Suomeen

Tasting vai after work?

Ehkä eniten intoilin Helsinkiin paluusta viinien kannalta siksi, että täällä viiniaiheisia tapahtumia on paljon enemmän kuin Hampurissa. Syksyn aikana olen ehtinyt niistä kahteen, mutta kumpaankaan en enää jatkossa eksy. Kymmenkunta vuotta sitten Mikä viini! oli mielestäni kutkuttavan kiinnostava viinitapahtuma, joka laajensi aloittelijan tajuntaa. Niistä ajoista olen toki kehittynyt viinintuntijana huomattavasti, mutta väitän silti, että nykyisin Viinimaa Festival -nimellä kulkevan tapahtuman tarjonta on surkastunut. En selvästi ole kohderyhmää, sillä en jaksa innostua bulkkiviineistä.

Viime viikonloppuna kävin pariin otteeseen kirjamessuilla. Kiipesin toiveikkaana myös yläkertaan Ruoka ja viini -osastolle. Mitä ihmettä? Päästäkseen maistelemaan viinejä oli pakko ostaa 10 euron hintainen lasi – siis sen jälkeen kun on ensin maksanut varsinaisen sisäänpääsyn koko messuille. Tällainen pakkomyynti on täysin typerää. En minä tarvitse kaappiini paritonta Riedelin lasia. Maksan mielelläni lasista pantin, jonka saan sitten lähtiessäni takaisin sen sijaan, että tunkisin likaisen viinilasin laukkuuni. Kiertelin ja kaartelin ständeillä pähkäilemässä, oliko kympin sijoitus kannattavaa. Missään ei ollut tarjolla katalogia, jossa olisi nähnyt kaikki ständit ja niiden tarjonnan, jotta tietäisi mitä haluaa maistaa. Ainoa mahdollisuus oli kierrellä väentungoksessa ja kurkistellä ihmisten selkien takaa tiskille. Mutta eihän näissä tapahtumissa edes ole kyse maistelusta. Lasimaksun jälkeen toki suomalaiseen tapaan maksettiin jokaisesta maisteluannoksesta. Tämä käytäntö ohjaa siihen, että kalliilla ostettu annos juodaan viimeistä pisaraa myöten.

Viini ja ruoka -tapahtuma oli siis vain suuri after work -tilaisuus, jonne tultiin juomaan viiniä kavereiden kanssa. Itse olin liikkeellä yksin, enkä halunnut seisoskella tungoksessa juomassa puolikkaita lasillisia. Saksassa vastaavilla viinimessuilla maksaisin sisäänpääsymaksun (10-15 euroa), jota vastaan saisin maistella kaikkea, mitä tarjolla on. Ovella saisin katalogin, josta pääsen tarkastelemaan tarjontaa. Jokaisella ständillä on sylkykuppeja, sillä viinejä on tarkoitus maistaa eikä juoda janoonsa. Parinkymmenen viinin maistelu ei onnistu, jos kaiken kulauttaa kurkkuunsa.

Kävin siis viinimessuilla, enkä maistanut yhtään viiniä. Palasin alakertaan ja kävin kaverin kanssa huitaisemassa siiderin muovituopista messualueen kahvilassa. Säästän viininmaistelun ekslusiivisempiin tapahtumiin. Grand Champagne on erinomainen ja toivottavasti myös Grand Vin, johon en tällä kertaa ehtinyt. Vielä parempi kuitenkin olisi, jos löytäisin Helsingistä tasting-porukan ja samanhenkisiä ihmisiä, joiden kanssa vouhkata viinistä. Onko sinulla vinkata minulle sopivaa seuraa?

 

Kuulumisia
viinikupla
June 13, 2017

Viime viikot ovat olleet sen verran hektisiä, että blogin päivittäminen on jäänyt muun elämän jalkoihin. Kuluneeseen kuukauteen on mahtunut kolme melkein viikon mittaista matkaa. Olen siis todellakin ollut lähes koko ajan tien päällä. Reissuista mieleenpainuvin oli ehdottomasti viime viikko Suomessa, jossa kolme päivää vierähti hattujuhlissa eli tiedekuntani tohtoripromootiossa. Promootio on keskiajalta juontava akateeminen juhla, jossa uudet tohtorit saavat tohtorinhatun. Omasta väitöksestäni on jo vierähtänyt muutama vuosi, mutta vasta nyt järjestettiin seuraava promootio, joten minunkin oli aika hankkia elämäni kallein ja oudoin asuste. Päivällä pidettyä pitkää ja perinteikästä seremoniaa seurasi illallisgaala Kalastajatorpalla (ja lopulta tunti taksijonossa aamuöisellä rautatientorilla). Seuraavana päivänä teimme vielä päiväretken ja tuolloin asusteena oli ylioppilaslakki. Juhlinko promootiota hienolla samppanjalla? En, vaan retken päätteeksi päädyimme Espan puistoon laatikkoviinin kanssa. Aina ei pidä olla liikaa pikkusormi pystyssä viinienkään suhteen.

Helsingin-viikkoon mahtui myös piipahdus BasBas & Staff -viinibaarissa. Olen hinkunut BasBasiin jo ainakin vuoden, mutta yhdelläkään Suomen-reissullani en ole ehtinyt sinne. Mutta nyt! Ravintolan puolelle ei koskaan mahdu ilman varausta, mutta baarin puolelle pääsee saapumisjärjestyksessä. Meillä oli tuuria, tullessamme oli jopa pari pöytää vapaana. Tuntia myöhemmin paikka oli jo aivan täysi viimeisintä baarijakkaraa myöten. Pidin kovasti sekä BasBas & Staffin tunnelmasta, viineistä (frankenilainen valkoinen alkuviini Fledermaus ja iki-ihana Candialle) että tapaksista. Annokset tosin olivat sen verran pieniä, että niillä ei nälkä lähde ellei kaiva kuvettaan kunnolla, mutta harvasta paikasta saa näin laadukasta pikkupurtavaa viinin kylkeen. Lämmin suositus siis tälle baarille! Ensi kerralla yritän varata pöydän ravintolan puolelta.

BasBas viinibaari

Helsinkiä ennen vietin muutaman päivän Berliinissä ja ehdin eräänä helteisenä iltapäivänä testailemaan pari paikallista viinibaaria ystävän kanssa, joka oli myös käymässä Berliinissä. Olin listannut useammankin kiinnostavan paikan, mutta annoin ystäväni valita ensin kaupunginosan ja hän päätyi Kreuzbergiin. Ensimmäinen kohteemme oli Hammers Weinkostbar (Körtestraße 20), pieni viinikauppa aurinkoisella terassilla lähellä Südstern-metroasemaa. Nettisivujen perusteella paikassa järjestetään säännöllisesti kiinnostavia tastingeja, täytynee katsoa sopiiko joku niistä kalenteriin. Mainion Reichsrat von Buhlin Riesling-skumpan ja Verdicchio dei Castelli di Jesin jälkeen kävelimme seuraavaan paikkaan. Not only riesling (Schleiermacherstraße 25) oli minulle jo ennestään tuttu. Siellä olin löytänyt pitkään etsimäni täydellisen Spätburgunderin viime kesänä. Nyt testasin laseittain tarjolla olevaa rosékuohuviiniä Nahesta (tilan nimi: Klostermühle Odernheim, viinin nimi: Montfort Monopol Held Pinot Noir rosé 2012) ja se vei jalat alta. Taas päädyin ostamaan mukaani pullon, vaikka tarkoitus oli vain nauttia lasillinen. Tässä viinibaarissa ei ole vielä tullut vastaan muuta kuin huippuviinejä. Älä jätä välistä, jos käyt Berliinissä!

Myös Hampurissa on tullut viiniteltyä. Olen toinen järjestäjä Hamburg Wine Tasting Club -ryhmässä, joka kokoaa kaupungissa asuvia ulkomaalaisia viinin äärelle englannin kielellä. Periaatteemme on se, että käymme joka kerta tutustumassa uuteen viinikauppaan ja maistelemme siellä myynnissä olevia viinejä. Tällä tavalla autamme viininystäviä ja paikallisia pienyrittäjiä löytämään toisensa. Edellisellä kerralla vierailimme portugalilaisessa viinikaupassa, tällä kertaa maistelimme eurooppalaisia viinejä Guter Wein -putiikissa, joka oli minulle ennestään tuntematon. Illan aikana kokeilimme viittä valkoviiniä ja viittä punaviiniä, jotka paikan omistaja oli itse valinnut ja joita innostuneena esitteli. Olin todella vaikuttunut paikan viinien tasosta, taisin löytää uuden suosikkikaupan Hampurista. Seuraavalla kerralla luvassa on Frankenin viineihin erikoistunut kauppa. Konseptin takana on yksityinen viinialan yrittäjä, joka pyörittää vastaavanlaisia tapahtumia kaikissa Saksan suurissa kaupungeissa.

Nyt ehdin hengähtää kotona pari viikkoa, kunnes koittaa loma ja auton nokka suuntaa kohti Pfalzia ja Rheinhesseniä. Millaisia kesälomasuunnitelmia sinulla on?

Ja pappi sai taas viiniä juodakseen
viinikupla
September 12, 2016


Taattua lööppikamaa ovat jutut, joissa saadaan linkitettyä toisiinsa kirkko ja alkoholi tai seksi, mieluiten kaikki. Taannoin Iltalehti yritti tehdä kohujutun piispojen viinaostoksista. Paljastukset olivat sitä luokkaa, että piispa oli hankkinut maltillisen määrän kohtuuhintaista viiniä edustustilaisuuksiin. Uuh. Suomalaisilla on poikkeuksellisen neuroottinen suhde alkoholiin, mutta aivan erityisesti se korostuu uskonnollisissa yhteyksissä. On itsestäänselvyys, että valtiollisissa edustustilaisuuksissa tarjoillaan alkoholia, mutta kun sama tapahtuu kirkollisessa kontekstissa, toiminta onkin paheksuttavaa. Harva tulee ajatelleeksi, että alkoholikielteisyys ei ole sisäänrakennettua kristinuskoon. Pikemminkin päinvastoin. Raamattu on syntynyt viininviljelyskulttuurissa, joten viini virtaa sen sivuilla vuolaasti. Reformaattorimme Martti Luther ei hänkään todellakaan sylkenyt lasiin. 1700-luvulla suomalaiset pappilat olivat sivistyksen ja edistyksen suunnannäyttäjiä, joissa hallittiin eurooppalaiset juomatavat. Uudet tuulet alkoivat puhaltaa vasta 1800-luvulla. Yhtäältä oli lestadiolainen herätys Lapissa. Lestadius puuttui aivan aiheellisesti poromiesten juopottelukulttuuriin, joka ajoi perheitä ahdinkoon. Lappi raitistui ja lestadiolaisuuteen pesiytyi pysyvästi alkoholikammo. Toisaalta oli sekulaari raittiusliike, joka sai jalansijaa ympäri Suomea ja vaikutti osaltaan syntymässä olleen suomalaiskansallisen luonteen määrittelyyn. Kansalliseen kuvastoon ilmestyi Turmiolan Tommi ja alettiin puhua suomalaisen kansan olemuksellisesta yhteensopimattomuudesta alkoholin kanssa. Raittiusliike ja kirkko löysivät toisistaan liittolaiset. Ihannesuomalainen oli raitis, työteliäs, isänmaallinen ja jumalaapelkäävä.

Pietistisen herätyksen ja raittiusliikkeen perintö elää edelleen. Yhä edelleen kuulee väitteitä, että suomalainen on jotenkin geneettisesti taipuvainen holtittomaan kännäilyyn. Ken pulloon tarttuu, on langennut syntiin, sillä peli on jo menetetty. Viinan piru on saanut vallan. Tämä on osasyy alkoholipolitiikkaamme, joka perustuu holhoamiseen.

On ollut virkistävää asua maassa, jossa alkoholiin ei liity sipinää, supinaa, salailua ja paheksuntaa. Saksassa viini ja olut ovat elintarvikkeita, myös kirkossa. Kuohuviinillä kilistellään aina kun on aihetta juhlaan ja juhliahan riittää seurakunnan puitteissa. Kölnissä pöytään kannetaan oluttynnyri, josta pieniin laseihin valutetaan kölschiä. Eteläisessä Saksassa paikallisilla kirkoilla voi olla omat viinitarhat ja omaa virallista kirkkoviiniä, jota ylpeydellä tarjoillaan vieraille. Hampurissa korkeamman profiilin kirkolliset kutsuvierastilaisuudet järjestetään katedraalissa, jossa ohjelma jatkuu kirkonmenojen jälkeen cocktailtilaisuudella kirkon sivulaivassa ja takaosassa. Kenenkään mielestä paikan pyhyys ei siitä kärsi eikä kukaan ole poistunut kontaten.

Suomessa tällainen on vielä silkkaa utopiaa, vaikka aina löytyy niitä, jotka yrittävät muuttaa asenteita. Alppilan kirkko Helsingissä on ollut brunsseineen sun muineen edelläkävijä uudenlaisessa kirkollisessa toimintakulttuurissa. Siellä haluttiin viime vuonna järjestää viini- ja virsi-ilta. Kyseinen konsepti on viinistä ja virsistä pitävän ystäväporukan alkuunpanema ja sittemmin ympäri Suomea yksityiskoteihin levinnyt illanviettotapa. Mutta kirkkoon sitä ei voida tuoda. Ei vaikka tilaisuudella oli kirkkoherran siunaus. Kirkolla olisi nimittäin pitänyt olla anniskeluoikeudet, jos veisaamaan kokoontuvat ihmiset olisivat nyyttikestihengessä halunneet nauttia lasillisen viiniä.