Viinitorstai: Silvaner, Frankenin helmi

viinikupla
June 2, 2016

2016-05-30 20.44.37-2

Satakunta vuotta sitten Silvaner oli Saksan viljellyin rypäle. Sittemmin se sai antaa tilaa ensin Müller-Thurgaulle ja myöhemmin Rieslingille. Jälkimmäistä kasvatetaan nykyään viisinkertaisesti enemmän kuin Silvaneria. Silvaner on kuitenkin edelleen ykkönen Frankenin viinialueella, jossa Riesling ei meinaa kypsyä kunnolla. Täällä Silvaner loistaa. Yhtenä klassisimmista viinitarhoista pidetään Würzburger Steinia, joka sijaitsee etelänpuoleisella rinteella Main-joen varrella lähellä Würzburgin kaupunkia. Kyseisellä viinitarhalla on jopa maine yhtenä Saksan vanhimmista viininviljelyalueista.

Frankenilaiset viinit tunnistaa jo kaukaa hassun muotoisista pulloistaan, joiden nimi on Bocksbeutel. Litteän mallinen pullo on ollut täällä käytössä jo satoja vuosia, onhan sellainen muodoltaan helpompi mukana kuljetettava. Vuonna 1728 Würzburgin kaupungin raati päätti, että parhaat viinit pitää pullottaa Bocksbeuteleihin – ja näin on yhä edelleen. 1980-luvulla Frankenin viininviljelijät taistelivat Euroopan tuomioistuimessa markkinasuojasta pullomallilleen. Franken ei saanut yksinoikeutta litteisiin pulloihin, vaan se on sallittu myös tietyille portugalilaisille viineille, joilla on takanaan pitkä historia kyseisenlaisen pullomallin käyttämisestä. Suurelle yleisölle onkin tuttu portugalilainen Mateus rosé, jota tuotetaan miljoonia pulloja vuosittain ja jota siis löytyy maailman viinikauppojen hyllyiltä huomattavasti helpommalla kuin frankenilaisia viinejä.

Kesäillan viinini oli Juliusspital Würzburger Stein Silvaner Erste Lage (toiseksi korkein laatuluokitus Frankenissa, vastaa suurin piirtein samaa kuin Ranskassa premier cru) vuosikertaa 2015. Viinissä on ihastuttavan mineraalinen, kukkainen ja kypsän hedelmäinen tuoksu. Kielen päällä tuntuu päärynää, melonia ja hitunen suolaisuutta. Täyteläisessä viinissä on viileän ilmaston tuomaa hyvää hapokkuutta, joka ei kuitenkaan ole lainkaan aggressiivista. Erittäin vakuuttava esimerkki hyvästä Silvanerista. Aiemmin olen tutustunut vain edullisiin marketti-Silvanereihin, jotka ovat neutraalihkoja, harmittomia mutta perushyviä arkiviinejä, vähän kuin Weissburgunderit, joista äskettäin kirjoitin. Tässä viinissä on ytyä paljon enemmän. Seuraavana päivänä nautiskelin sitä grillatun ja schwarzwaldinkinkkuun käärityn parsan kera. Mahtava yhdistelmä.

Saksan lisäksi Silvaner on tärkeä rypäle Alsacessa (nimellä Sylvaner). Sitä kasvatetaan myös Sveitsissä, sekä jonkin verran Pohjois-Italiassa ja itäisen Euroopan maissa, mutta uudessa maailmassa Silvaner on lähes tuntematon.

4 Comments

  1. Frankenin Silvaner osaa kyllä olla parhaimmillaan vallan hurmaavaa! En ole vakuuttunut, saako siitä juuri missään muualla kovinkaan kummoista – Alsacen Sylvanerit ovat usein melko tylsiä ja Frankenin ulkopuolisen Saksan Silvanerit taas, kuten sanoit, lähes täyteen neutraaliuteen asti ulottuvan mauttomia ja harmittomia.

    Sen sijaan hiljattaisella Saksan-reissullani vakuutuin eteläisempien osien (Württemberg, Rheinhessen) Weissburgundereista – monet tuottajat tekivät siellä selvästi vaikuttavampaa ja vakavampaa tyyliä kuin monet pohjoisempien alueiden edustajat, minkä lisäksi myös ero Alsacen usein melko yksiulotteisiin ja mutkattomiin Pinot Blanceihin oli huomattava. Harvemmin nämäkään ovat suuria viinejä, mutta parhaimmillaan juuri mainioita paremman pään arkiviinejä!

    1. Kiitos vinkistä, täytyykin katsella sillä silmällä Württembergin ja Rheinhessenin Weissburgundeja! Württembergiläisiä viinejä ei näe täällä pohjois-Saksassakaan kovin paljon. Viime kesänä olin muutaman päivän Stuttgartissa ja siellä taas oli tarjolla lähinnä paikallisia viinejä, mutta kun en tuntenut niitä niin tuli ostettua iltaviinit ihan hakuammunnalla.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *