Viinitorstai: valkoinen Rioja

Poden lievää tammikammoa valkoviinien suhteen. Tammen tuoma boosti ja aromit sopivat yleensä kivasti punaviiniin, vaikka ylilyöntejä löytyykin niin uudesta maailmasta kuin täältä Saksastakin. Sen sijaan valkoviinilasista leijaileva tamminen tuoksu on minulle yleensä selkeä nou-nou. Olen silti aina valmis kokeilemaan uutta. Piipahdin Lontoossa loistavassa viinibaarissa nimeltä Noble Rot ja laseittain tarjoiltavien viinien listalta bongasin Lopez de Heredian Vina Gravonia Blancon 2006. En ole koskaan maistanut valkoista Riojaa, joten johan oli aikakin. Tiesin, että luvassa olisi jotain hyvin erilaista kuin raikkaat ja mineraaliset viileän ilmaston valkkarit, joihin olen tottunut.

Suuri yleisö tietää kyllä Riojan punaviinien maineen – jopa äitini, joka maistaa viiniä noin kerran vuodessa -, mutta harvempi on tutustunut alueen valkoviineihin, joita vielä muutama vuosikymmen sitten tuotettiin Riojassa punaviinejä enemmän. Nykyään suhdeluku on 10% valkoista ja 90% punaista. Tärkein valkoinen rypäle on Viura, joka muualla Espanjassa tunnetaan nimellä Macabeo. Viura on varsin muuntautumiskykyinen riippuen viljelytekniikasta ja sadonkorjuun ajoituksesta. Neutraalihkona lajikkeena Viura soveltuu tammikypsytykseen ja sillä on muutenkin kyky ikääntyä hyvin. Perinteinen tapa tehdä valkoviinejä Riojassa on ollutkin pitkä tammikypsytys, joka tuo viineihin oksidatiivisia elementtejä (pähkinäiset ja vahamaiset aromit). Tammitynnyri päästää nimittäin läpi pieniä määriä happea, joten pitkän ajan kuluessa tammessa säilytetyn viinin aromit muuttuvat sen vaikutuksesta.

Vastapainona perinteiselle raskaalle, tammitetulle tyylille nykyään moni tuottaja valmistaa paremmin markkinoilla vetäviä raikkaampia ja hedelmäisempiä valkoviinejä. Samalla lainsäädäntö on muuttunut niin, että sekoituksiin sallitaan lähes puolet ulkomaisia lajikkeita kuten Chardonnayta ja Sauvignon Blancia. Viura on menettämässä jalansijaa, sitä ei enää juuri istuteta.

Muutamat perinteikkäät viinitilat jatkavat kuitenkin vanhalla linjalla, niiden joukossa Lopez de Heredia. Vina Gravoniaa on kypsytetty tammessa peräti neljä vuotta ja ikää on kaikkiaan kertynyt jo 10 vuotta ennen kuin se on laskettu markkinoille. Ja sen huomaa. Jo viinin väri on hätkähdyttävän kullankeltainen. Hedelmäisyys on jo väistynyt taka-alalle ja ikääntymisen tuomat aromit hallitsevat. Suussa viini on raskas ja öljyinen, melkein pureksittava. En ole koskaan maistanut tällaista valkoviiniä ja vaikka se on totaalisen päinvastainen kuin suosimani tyyli, olen silti hurmaantunut. Taidolla tehty, moniulotteinen viini on vaikuttava elämys ja jää mieleen erilaisuutensa vuoksi. Yhtä lasia enempää en silti tätä joisi.